Kuukausittainen arkisto:syyskuu 2008

Sisustamisen ei tarvitse olla kallista puuhaa.

Blogeissa usein puhutaan tyylistä, mutta vain pukeutumisessa. Minulle tyyli ulottuu kodin sisustukseen ja pidemmällekin, mutta tällä kertaa keskityn tähän koti-teemaan. Harmittavan moni vetoaa siihen, ettei ole varaa sisustaa kotia – yritän aina vakuuttaa ettei sisustaminen välttämättä vaadi suurta budjettia. Varsinkaan silloin, jos malttaa keräillä sisustuksen puuttuvia palasia pikku hiljaa. Ajan kanssa, kun ne oikeat osuvat kohdalle.
Tätä väitettä tukien esittelen nämä kotini parhaat sisustuslöydöt.

Prameileva verhotupsu, Ellos.

Luulin, että nämä isot ja muhkeat verhotupsut ovat tosi kalliita – kunnes löysin Ellokselta tämän. Olisiko tämä maksanut viime syksynä vajaan kympin? Sekin etsii vielä paikkaansa, mutta pukeutumispeilin kulmalla se toimii kivana rekvisiittana.

Samettiverho, Kodin 1.

Alennuslaarista vuosi sitten löysin kaksi täyspitkää punaista samettiverhoa. Toinen päätyi heti ikkunaan, ja toisesta tein työtuoliin uudet päälliset :) Kankaan poimut näkyvät todella kauniisti valossa, ja valmiit verhot sai vieläpä halvemmalla kuin metripalan kangaskaupasta. Nämä olivat puoleen hintaan, ehkä parikymppiä yhteensä?

Kultakehyksinen peili, Tarjoustalosta.

Pari-kolme vuotta sitten kultapeilibuumi oli kiivaimmillaan, ja sattumalta löysin tämän yksilön Tarjoustalosta, jossa olin todennäköisesti ostamassa jotain siivoustarvikkeita. Peili maksoi muistaakseni parikymppiä! Nyt se on hieman väärässä paikassa, hopeanharmaan tapetin edessä, mutta kyllä se vielä paikkansa löytää tässäkin asunnossani. Tai viimeistään seuraavassa. (Rekvisiittana peilin edessä pahvilaatikko, älkää kiinnittäkö siihen huomiota)

Hopeanvärinen tarjoilulautanen, Tiimari.

Joka kodissa pitäisi olla ainakin yksi tällainen perusvati. Sitä voi käyttää niin moneen tarkoitukseen, ja minä hassu sain hankittua itselle tämän vasta viime talvena. Tiimarista, hintaa oli 6,90 e.

Naruverho, Hemtex/Josefssons.

Naruverhot ovat naurettavan halpoja, muutaman euron kappale. Meillä niitä on paneeliverhojen seurana ikkunassa sekä makkarin oven korvikkeena.

Jaa, tällä kertaa esittelyyn pääsi näköjään vahvasti väriyhdistelmä kulta-punainen. On meillä muitakin värejä, niistä sitten vaikka toisella kertaa lisää.

Takaisin ylös

Matka kohti Malesiaa alkaa.

Taas kerran yksi erinomainen vaikutus muotiblogien lueskelusta: omaan pukeutumiseen kiinnittää enemmän huomiota, ja matkalaukkuun malttaa pakata vaatteita vähän harkitummin. Aion lähteä nättinä reissuun!

Laukku ja huivi: Citymarket
Pusero: Vero Moda

Kävin tooosi pitkästä aikaa Cittarissa tekemässä viime hetken ostoksia, ja yllätyin: milloin markettiin on tullut myyntiin niin paljon kivannäköisiä laukkuja ja kenkiä? Löysin matkakassin, 10 e, ja huivin, 6 e.

Ekan kertaa laitoin tämän postauksen ajastukseen, toivon mukaan se putkahtaa blogieetteriin silloin kun pitää ja toivon mukaan itsekin olen nyt siellä missä pitää. Eli lentokoneessa matkalla Malesiaan!

Edellisen matkani muistot kiteytyvät yhteen sanaan: vatsatauti. (Miten kaunista. Yksityiskohtia ei sen enempää) Silloin tarkoitus oli juhlia matkan alkamista tuoreilla ostereilla jotka tuottivat minulle kahden päivän paaston, sillä bussimatka maan halki ja takaisin oli tiedossa ja kunnialla siitä myös suoriuduin. Tällä kertaa jätän osterit sikseen ja toivon parempaa onnea retkelleni.

Odotukseni:
1. Muutama hetki aikaa ostoksille.
2. Sticky rice with mango -jälkiruoka. Pliis, antakaa se minulle edes kerran!
3. Mahdollisuus päivänokosiin.
4. Aurinkovoiteelta kerrankin tarpeeksi suojaa. SK on tosin vain 25, toivottavasti se riittää.
5. Että kehoni olisi yön aikana yhtäkkiä alkanut sietää kuumuutta. Mutta eihän se kuitenkaan ole.


Louise Brooks ja sankarini Corto Maltese.

Komeita sankareita ja kauniita naisia kohtalokkain seurauksin… Vai mitä teille tulee mieleen, kun joku kertoo rakastavansa sarjakuvia? Aku Ankka? Joka vuosi Helsingin Kirjamessuilla kierrän kaikki sarjakuvaosastot, ne divaripuolella olevat, ja etsin jotain minulle tärkeää.

Sankarini Corto Maltese. Komea kuin mikä. Ja vielä kissarakas!

Corto Maltese on suurin sankarini. Harvapuheinen ja karismaattinen. Pidän muutenkin Hugo Prattin tyylistä; kuvia ihaillakseni ostin kerran jopa pari Corto-seikkailua ruotsiksi ja saksaksi… ne olivat halvempia kuin suomenkieliset painokset.

Myös mykkäfilmien sankaritar Louise Brooks esiintyy yhdessä kirjassa semi-cameo-roolissa (etsi kuvasta!)

Hugo Prattin naisilla on hyvin voimakkaat piirteet,
mutta silti heissä kaikissa on jotain klassisen viehkoa.

Didier Comèsin sarjakuvia ei ainakaan Suomessa kovin montaa kirjaa ole tarjolla. Silence on ehdoton suosikkini, ja ostin sen omaksi viime vuonna. Luin kirjan muutama vuosi sitten ja nyt uudestaan, ja huomasin miten paljon muistini oli ehtinyt vääristellä juonen kulkua. Vähän kuin olisi ensi kertaa lukenut, ei voinut varmaksi tietää mitä seuraavalla aukeamalla tapahtuu. Nämä kuvat ovat kirjoista Eva ja silence.

Comésin naisia: Eva, Neige, Violante & Sara.

Ja tietysti iki-ihanat Natasha, Niilo Pielinen, Piko&Fantasio ja muut… Näitäkin kaikkia muuten yhdistää sellainen klassinen tapa kuvata naista: kapea vyötärö, korkokengät ja kauniisti laitetut hiukset. Miehet puolestaan ovat usein poikamaisia, isonenäisiä hörökorvia :)

Kirjamessut ovat taas pian. Siis 23.-26. lokakuuta, minä menen!

Takaisin ylös

Farkku-Suomi

Huomasin, että postaan omia päivän-asuja vain silloin kun mulla on joku hame päällä. Vääristän siis itse kuvaa siitä, millaisena muut minut näkevät. Oikeasti olen vielä-tavallisempi-tai-tavallisin tyttö, joka rakastaa farkkuja. Niin että.

Farkut: Z.I.P
(edit: oikeasti farkuissa ei ole noita harmaita läikkiä…)

Kengät: Tamaris, Aleksi 13
Laukku: Joskus Sokokselta
Poolo: second hand
Toppi: Only
Huivi: itse tehty
Pää: sensuroitu

Kun olin yläasteella, ainoa oikea farmarimerkki oli Levi’s. Ehkä meidän kulmilla ei muusta tiedetty? Vai olisiko sittenkin Beverly Hillsin Dylan McKay ja kumppanit syy siihen, että farkut saattoivat tarkoittaa vain yhtä sanaa: levikset.

Tamariksen kengät, joissa anti shock -korot!

Huomasin taannoin yhdessä Korkkarijuoksu-kuvassa, että sielläkin joku oli luottanut näihin Tamaris-kenkiin. Ovat tosi mukavat jalassa, ja korkolapun alla on anti shock -innovaatio, eli jonkinlainen kumipehmuste. Mietin vain, miten niille käy sitten kun vien kengät suutariin uusia korkolappuja varten… Mutta kai se on otettu huomioon jo kenkää suunnitellessa.


Joskus on näköjään pakko cropata naama pois kuvasta, kun ilmeet ovat niin pelottavia… :)

Oli kavereilla kaikilla jamekset, joten minäkin ostin sellaiset…

Takaisin ylös

Muotilehdessä kaksi vuotta sitten.

Yksi omituinen harrastukseni on lehtileikeaddiktio. Otan talteen erilaisia kuvasarjoja ja juttuja, inspiraatioksi tai jotain tiettyä tarkoitusta varten: sitten kun teen (jotain), voin tarvita näitä kuvia…

Eilen löysin Anna-lehden muotikuvia syksyltä 2006. Nämä muotikuvat on julkaistu kaksi vuotta sitten, ja katsokaapa: mikä on tässä ajassa muuttunut? Ei mikään.

Kynähame
Kiiltonahkakorkkarit, mustat & harmaat
Vyötärövyö
3/4-hihainen jakku
Neulottu villamyssy
Värikkäät sukkahousut
Nahkasaappaat

Kyseessähän on ikinuori, klassinen tyyli vuosimallia 1960-1970, ja se on nytkin muodikas. Ja oli jo kaksi vuotta sitten. Miten kuvaus olisi tehty syksyllä 2008? Ehkä mukana olisi jotain violettia, ja mallin stailaus olisi hieman modernimpi; ehkä kampauksella ja meikillä olisi rikottu harmoniaa.

Minä kuitenkin tykkään näistä, edelleen. En vaan enää muista, mitä tarkoitusta varten olen leikannut talteen juuri nämä sivut lehdestä…

Takaisin ylös

Pukeutumishaaste: 1920-1930

Kohtalokas katse, tummat silmät ja polkkatukka. Minulla 1920-luvun look näyttää tältä.

Ellen haastoi kanssabloggaajia pukeutumishaasteeseen, jäljittelemään tyyliä 1920-1930-luvulta. Valitsin 20-luvun sillä se tuntui vaikeammalta: kasvonpiirteeni ovat muutenkin sen verran voimakkaat, että 1920′s-dramatiikka tuntuu olevan niille jo vähän liikaa… Tyyliin sopivia vaatteita minulla ei ole yhden yhtäkään, ja siksi tämä naamakuva vain. (ja pari erilaista käsittelyä)

Raakakuvissa näytin enemmän kalman neidolta kuin kohtalokkaalta mykkäfilmien sankarittarelta, mutta kuvankäsittelyllä saa paljon aikaan :)

Hattu on ostettu joskus HMstä ja turkiskaulus.. en edes muista.

Ylinnä on voimakaskontrastinen mustavalko, seuraavana seepiansävyinen, rakeinen kuva ja tämä alimmainen on vähän kasarihenkeen pehmennetty.

Takaisin ylös

Mistä löytää aikaa bloggailuun?

Nyt varmaan luulette että laiskuuttani laitan eteenpäin spämmiketjuviestin. Vaan ei, nämä ohjeet ovat ihan IRL, omasta elämästäni.

1. Priorisoi. Jos jotain ei ole ihan pakko tehdä tänään, painu blogiisi siitä.

2. Anna kullallesi omaa aikaa. Pelatkoon rauhassa pleikkarilla, näin osoitat rakkauttasi …ja itse pikapikaa koneen ääreen. Kaikki ovat tyytyväisiä.

3. Ole työtön, freelancer tai opiskelija. Katso kohta 1, ja muista tässäkin priorisointi.

4. Jos tekee mieli lähteä shoppailemaan, päivitä silloin blogia. Ostoshimo menee ohi ja rahaa säästyy. Sama pätee myös akuuttiin suklaahimoon.

5. Valvo myöhään (minä) tai herää aikaisin (aamuvirkut). Tunti tai pari-kolme tuntia lisää aikaa ilmestyy heti kalenteriin.

6. Lähetä sukulaiselle lupaamiasi kesälomavalokuvia emailina. Kun kuvat latautuvat (hitaasti), siinä odotellessa voi uppotua blogeihin.

7. Laita pitkään kypsyvää ruokaa uunissa, sen ajan voi bloggailla. Muista pistää munakello hälyttämään kun on valmista!

Neuvokas emäntä jakaa taitavasti nämä kikat viikon eri päiville, ja blogiriippuvuus saattaa pysyä läheisiltä jonkin aikaa salassa.

Millaisia kikkoja teillä muilla on, miten löytyy aikaa bloggailuun?

Huomenna esittelen 20-luvun lookkini, osallistun nimittäin Ellenin haasteeseen… Kuulolla siis :)

Kuva: Yhä naisen kanssa/Nemokustannus, muut/Ilona

Takaisin ylös

Valkoiset saappaat kuralammikkoon

Vuodenaika pakottaa miettimään säänkestävää pukeutumista. Ja talvi Helsingissä tarkoittaa kumisaapassäitä lokakuulta maaliskuulle. Kaipaan tänne lunta ja 30 asteen pakkasta, jolloin voisin käyttää untuvatakkia ja superlämmintä thinsulate-pipo-lapset-yhdistelmää. Mutta mutta, ei auta kuin sopeutua, ja sehän onnistuu toki parhaiten uusilla ostoksilla.

Modernit citysaappaat voisi kääriä rullalle ja kantaa mukana omassa pussissa.

Näitä italialaisia Fessura Rain Bootseja myydään ainakin Keskuskadulla Lui&Leissa Helsingissä, siinä WTC:n kulmassa hintaan 99. (Kuva täältä: Sfilate)

Vaikea valinta edelliseen verrattuna – näissä on nimittäin kiva kiilakorko joka on aina plussaa:

Tretorn Plask -saappaita myydään Tretornin omassa verkkokaupassa.

Ja nämä ovat minun! Ostin ne Roomasta viime syksynä.

Onnellisena “suuresta löydöstäni” runnoin uudet saappaat matkalaukkuun joulupallojen seuraksi

…vain huomatakseni, että samoja saappaita myytiin keväällä Plantagenin alekorissa. Se siitä ainutlaatuisesta ostoksesta. Ne joulupallot oli made in China, ja nekin ostin siis lokakuussa Roomasta…olivat niin nättejä

Mutta on nää saappaat silti ihan kivat, ja toimivat mainiosti vesilamikoissa.

Keväällä näin myös korkeakorkoisia nilkkurikumisaappaita Helsingissä, WTCn Marmorikujan putiikissa. Niistä en ole sen koommin löytänyt netistä edes kuvaa.

Takaisin ylös

Vera Wang Barbie

Ilahtuisinko ikihyvikseni, jos 10-vuotiaana saisin Vera Wang Bridal Barbien joululahjaksi? Tuskin, sillä joku neverheardverawang ei polvenkorkuisena sanoisi minulle mitään. Vai joko nykypäivän lapsoset ovat niin valveutuneita näissä fashion-asioissa? Ehkä nämä nuket onkin tarkoitettu isommille tytöille keräilykappaleiksi…

Vera Wang Bridal Barbie,
joulumyynnissä Lontoon Harrodsilla (kuva: prshots.com)

Onhan se hieno, mutta minusta on kuitenkin mielenkiintoisempaa nähdä do-it-yourself-nukkeja ja niiden haute couture -luomuksia, vaikkapa Ateljé Johannan sivuilla. Ja tämä Barbie-kustomointi menee jopa yli nukkekotivillityksen! Eli jos lomalla ei ole _mitään_ tekemistä, niin lapsuuskodin ullakolta kaivelemaan vanhat lelut uusiokäyttöön…

Takaisin ylös

Juoruja ja nyt jo vanhoja uutisia.

Jotain tapahtuu koko ajan ympärillä, vaikka välillä kuvittelen että kaikki pyörii vain sitä samaa vanhaa rataa. Helsinkiin on ehtinyt tulla monta uutta putiikkia, joissa en ole edes käynyt lähellä. Tänään tutustuin Minna Parikan putiikkiin Bulevardilla, oikein söpö!

Siinä se nyt on, Minna Parikan boutique kuin karkki.

Mietin, onko esimerkiksi Minna Parikan mielestä kivaa että hänen kenkiään tilataan nyt kilvan edullisesta verkkokaupasta Englannista asti, sen sijaan, että parikka-fanit tulisivat ostamaan popot Minnalta itseltään. Onhan Parikan liikettä tiettävästi jo kieli pitkällä tänne odotettu. …No tähän tietysti vaikuttaa hinta. Itsekin vertailen aina hintoja, joten älkääpä ottako tätä moitteena :)

Tuo brittiläinen verkkokauppa Coco Violet sai melkoisesti hyvää mainosta suomalaisten muotiblogien ansiosta (suurin nostattaja lie ollut Only Shallown postaus). Nyt verkkoputiikin sivuilla jo uutisoidaan: We have had a recent surge of online orders for the beautiful Minna Parikka shoes resulting in some styles becoming sold out!

En ollut käynyt uudessa My O My -liikkeessä. Enkä käynyt tänäänkään, sillä en löytänyt sitä! Paikka on kai jossain sisäpihalla. Siis jotain samaa sillä ainakin on kuin Milanon Corso Como 10:lla: olen käynyt Milanossa, mutten tiedä myöskään missä Milanon kuuluisa lifestylecorsocomokymppi sijaitsee.

Rehab Erottajalla.

Sen sijaan kävin 3 viikkoa sitten avatussa Rehab-liikkeessä, ja sepä olikin kiva uusi tuttavuus! Philipp Plein oli ennestään tuttu opulenteista huonekaluistaan, ja täällä myydään Pleinin vaatteita. Hauskaa. Sain sitäpaitsi myymälästä lähtiessäni tikkarin.

Jotain muutakin on puolisalaa minulta huomaamatta ehtinyt tapahtua: Helsingin Muotimessut yhdistetään ensi vuonna Muoti+Kauneus-messuihin. Uutinen on varmasti hyvä monellekin messuilla viime vuosina käyneelle :) Ja samaan aikaan toisaalla: Eerikinkadulla ainakin kuusi liiketilaa oli vaihtanut yrittäjää melko lyhyen ajan sisällä. Se on paljon.

Muotilehti ff magazine (finnfashion) lopetetaan. Hm, lopetettiin jo. Myös verkkosivut on näemmä koruttomasti suljettu. Ja samaan aikaan muotisaitti www.fashionfinland.com etsii edelleen uutta omistajaa = jatkajaa.

Niin, mitähän kaikkea muuta sitä tapahtuu tässä pienessä kaupungissa, sillä välin kun itse miettii uuden myssyn hankintaa ja vertailee kumisaappaiden hinta-laatusuhdetta…

Takaisin ylös

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.