Kuukausittainen arkisto:joulukuu 2008

Tähtihetkiä vuonna 2008.

Oi ihana turhamaisuus! Vuoden päätteeksi on hyvä hiljentyä ihastelemaan kulunutta vuotta ja sen ylittämättömiä tähtihetkiä.

Salonki vuonna 2008 suosi naisellisuutta, korkokenkiä, laitettuja hiuksia ja nailonsukkia. Lempifarkut kuluivat puhki ja conversetkin käveltiin sopivasti loppuun; pukeutuminen ajautui kuin huomaamatta hamemaailmaan.

guess-kengat ja asu-by-ilona

Maaliskuu 2008. Vero Modasta löytyy pätevä takki, jota tulen käyttämään syksyllä päivittäin. Täydellinen käyttövaate.

takkinen

Huhtikuu 2008. Ostan mustan kynähameen. Ei tarvinne perusteluja.

ruutupaita

Kesäkuu 2008. Saan valmiiksi puoli vuotta kestäneen projektini, joka pitää sisällään tuhansia paljetteja, kymmeniä sulkia, metreittäin rautalankaa. Valvotut yöt, itkuraivarit ja palovammat eivät ole tulleet turhasta.

sulkia

Elokuu 2008. Löydän punaiset ballerinat Ruoholahden Warehousesta. Tulevana syksynä kengät osoittautuvat aarteiksi. Ja perustan blogin.

toiset-kengat

Syyskuu 2008.Tutustun Kuala Lumpurin kenkäliikkeisiin ja tuon kotiin muutaman matkamuistokenkäparin.

malesia-6-by-ilona

Lokakuu 2008. Ehkä enemmän kuin koskaan, käytän nyt hameita ja korkokenkiä arkipukeutumisessa. Opettelen myös käyttämään sateenvarjoa. Ja, vuosien tauon jälkeen, löydän punaisen värin.

punakkanaNaisellinen Ilona? Huomaa farkkulegginsit ja punaiset nilkkurit.

Marraskuu 2008. Voitan teemajuhlien pukukilpailun Mrs. Lovett -asullani.

nellie-lovett-viela-kerran

Joulukuu 2008. Puen itseni sijasta kotini joulutunnelmaan. Somistan ja koristan. Nautin.

joulukoti

Suomi vuonna 2008. Kansallisella tasolla tähtihetkiin lukeutuu myös Gina Tricot, joka käytännössä valloittaa koko Suomen vuonna 2008. Marraskuussa 2007 Forumiin avattu ensimmäinen puoti oli vasta alkua; nyt moni nuori vannoo GT:n nimeen. HM kohtaa suosiossa veroisensa, sittenkin. Voisiko joku tehdä saman Ikealle?

mina-ja-gtOnko ihan totta, että tässä on kaikki mitä olen koskaan ostanut GT:stä?
Villatakki ja vyö.

Ja kolikon kääntöpuoli: Ruotsissa teinit ovat kauttaaltaan samannäköisiä. GT:n vaatevalikoima on suppeampi kuin HM:n. Kun GT-ilmiö valtaa Suomen, ollaanko täälläkin kohta kuin yhtä marjaa koko sakki?

Minna Parikka avaa heinäkuussa oman kenkäliikkeen Bulevardille. Viimeistään nyt Parikka on todellinen “nimi”suomalaisessa designissa.

parikka-by-ilonaKultaiset Parikat!

Vuoden nuori suunnittelija 2008 on Emmakaisa Soisalo. Nimitys julkaistaan elokuussa. Syksyn mittaan en kuule Soisalosta mitään.

soisaloEmmakaisa Soisalo, Vuoden nuori suunnittelija 2008 (Kuva: Suomen Messut)

Syksyllä 2008 maakuntalehdet ja jopa iltapäivälehdet huomaavat muoti- ja tyyliblogit. Paikallisista bloggareista tehdään juttuja lehtiin. Ikäihmisetkin alkavat tietää, mitä tarkoittaa blogi.

Vuosi vaihtuu pian.
Toivon teille jokaiselle onnistunutta vuotta 2009, itselleni myös… :)
Ja entistä kauniimpia, ekologisempia ja hyvää mieltä tuovia löytöjä!


Helmet kaulassa.

Jokanaisella pitää olla ainakin yhdet helmet. Minulla ne on nyt kravatin muodossa.

helmet

Ensivaikutelma on tärkeä tekijä valinnassa kuin valinnassa, ja tämän helmenharmaan helmikravatin nähtyäni halusin sen omaksi.  Vaikka kraka onkin ehkä hieman lapsellinen, kitsch ja hassu, halusin sen ja sainkin. Pukki toi. Niitä saa Ninjasta, maksaa vähän päälle kympin. Ja näppärämpi tekee tietysti itse.

helmet-kaulassa

Nämä helmet sopivat parhaiten poolon tai kauluspaidan seuraksi, ja yhtä hyvin työpukeutumiseen kuin vapaalle puolijuhlavaan asuun. Tykkään. Entä te?

Vielä loppuun blogiasia: Juuri nyt huomasin, että blogini lumipyry muuttaa suuntaa hiiren mukana. Kokeilkaapa! :D
Jos ei muuta kehittävää askaretta ole.


Myytit.

Pinnallisesti ajatellen joulu ei ole hyvä aika vuodesta. Kunto katoaa, muutama munatoti liikaa vie alkoholismiin ja kinkku takertuu reisiin kuin erikeeper. Uskoo ken tahtoo joulun ihmeellisiin myytteihin.

pitsit

1. Lihon. Vatsanympärys kasvaa pari senttiä ja peiliin ei viitsi edes katsoa..? Joulukinkussa on noin 170 kaloria, perunalaatikossa 87 kcal ja lohessa vajaa 130 kcal. Normaalipäivän marinoidut broilerisuikaleet ja pasta sisältävät helposti 500 kcal – ylimääräinen rasvakerros on siten kertynyt pitkin syksyä eikä vasta nyt, muutaman päivän aikana. Monen päivän herkuttelu voi lisätä nestettä kehossa, mutta normaalirytmi  palauttaa kurvit kohdalleen nopeasti. Kehtaa niitä lahjapitsejäkin vetää ylle.

herkut

2. Syön liikaa suklaata, iho menee. Joulukuun Hyvä Terveys -lehdessä lääkäri mikäsenytolikaan toteaa, että suklaata pitäisi syödä yli kilo päivässä, jotta se aiheuttaisi näppylöitä naamaan. Parikymmentä sälmiakkisuklaakonvehtia päivittäin ynnä muutama Budapest ja Vihreä Kuula eivät siis tuhoa kasvojani.

3. Urheiluharrastukset jäävät juhlakaudella. Ihanko totta liikuin ennen pikkujoulusesonkia nykyistä enemmän? En, eli muutosta huonompaan ei ole tapahtunut. Eikä liikkumattomuus johdu pikkujouluista, vaan laiskuudesta. Vaikka joulu on ohi, on ihan yhtä helppoa jäädä sohvalle makaamaan kuin vielä viikko sitten.

hehku

4. Juon liikaa pikkujouluissa. Lihon. Urheiluharrastukset jäävät. Ai niin, ja petän kumppania. Pikkujoulujen syytä kaikki? Juot varmaan liikaa muutenkin, lihot ja kuntoilu jää sivuun. Jos petät puolisoa pikkujouluissa, todennäköisesti tekisit niin joskus muutenkin. Eipä pistetä juhlien piikkiin…

kirja

5. Aikuisten ei tarvitse ostaa toisilleen lahjoja. Höpöhöpö, kuka tämän keksi? Ja minulle ei mitään kasvohoitoja tai manikyyrilahjakorttia, vaan aitoa materiaa. Lahjoja on kiva antaa. Ja saada.

6. Onneksi voi tehdä uudenvuodenparannuksen. Hannele Lauri lupaa vähentää taas tupakointiaan, Tanja Karpela lupaa lenkkeillä myös ensi vuonna ja Janne Kataja lupaa jälleen laihduttaa. Näin kertoo Iltalehti tänään.

Kuvissa vilahtelee joitakin lahjaksi saamiani ihanuuksia: pitsiä Changesta, kaunis lasipurkki Pentikiltä, Hehkuviini ilmeisestikin Alkosta ja New Shoes -kirja …no, kirjakaupasta. Ja illaksi suuntana alennusmyyntien näyteikkunashoppailu!


Seitsemän.

Satiinirusetti on uusi rakkauteni. Kiitos teille bloggarit, jotka omalla esimerkillänne olette saaneet minutkin rusetti-ihmiseksi :)

rusettikaulassa

Tänään teemana on myös haaste. Fashionblogin suloinen Freelancer haastoi minut paljastamaan itsestäni seitsemän asiaa. Jotain uutta, jotain vanhaa, vähän lainattua… siispä: tällainen minä olen.

1. Hiuksissani on kerran ollut permanentti, valtava määrä afrolettejä, musta-violetit hiustenpidennykset ja välillä myös ihan lyhyt tukka.

rusettikenkaset

2. Jalkani tykkäävät nykyisin enemmän korkokengistä kuin matalista jalkineista. (Kuvan kengät ovat muisto syksyiseltä Malesian-matkalta.)

3. Korvakorut minulla on ollut vasta vuodesta 2005. Pidän erityisesti suurista ja näyttävistä korvan koristeista.

maalla
4. Olen kasvanut suomalaisessa maalaismaisemassa, ja olen nykyisin landelaisuudestani ihan ylpeä.

5. Benjihypyn loikkasin kesällä 1999 (olin silloin melkoinen yllytyshullu), ja sen jälkeen olen kärsinyt hienoista korkeanpaikanpaniikkia.

rusetit-karjessa

6. Haluaisin olla rikospaikkatutkija tai salapoliisi.

7. Lempiruokaani on leipä. Voisin elää sillä.

Tämä paljastuksien haaste lähteköön nyt seitsemälle henkilölle: Narratiivien ee, Illuusioiden Kirsi-Maria, Pupu Lihavisto, Buttermilk Bisquits, Dolce, Rhia ja Mungolifen Anna!

Jään nyt blogilomalle, toivottavasti nähdään taas joulun jälkeen kaikki!

Ihanaa, Kaunista ja Nättiä Joulua kaikille teille Ihmiset!

Toivottaa:

ilonaelefantti


Jos joulu tökkii…

…et ole yksin. Ja hei, joulunvihaajille, teen-mieluummin-ihan-jotain-muuta ja muuten vain kyllästyneillekin voi ostaa lahjoja :D Vaikka ihan kiusallaan.

vihaan-joulua1. Vihaan joulua

Ajatus Kirjat kustantaa Suomessa tätä Daniel Blythen teosta, hinta verkkokaupassa 15,90 euroa.

jeesusteippi

2. Jeesusteippi

Joulun synttärisankari ja teippi. Jeesusteippi. Suorastaan nokkelaa! Tätä saa Kitsch-liikkeestä hintaan 8,90 euroa. (Kiitti vinkistä, ee!)

heitasikaa3. Heitä sikaa

Angstia poteva teini voi tutustua joulupöydän kuninkaaseen eli sikapossuun heittämällä sikaa kännykkäpelin muodossa. Ja samalla perinnepelituntemus kasvaa. Löytyy ainakin Jamban valikoimista.

Mutta nämä eivät kosketa minua. Vaikka olisi ihan kiva kokeilla miten Heitä sikaa toimii mobiilisti, ja onko Vihaan joulua oikeasti hauska kirja vai puuduttavan überkyyninen. No, jeesusteipille en heti keksi käyttöä itsellä, mutta ehkä joku tahtoo koristella postipaketit sellaisella? Tai käyttää skräppäämiseen keittokirjan kannessa?


Makeover

Olen pitkään haaveillut käynnistä kampaajalla. En ole parturintuolin suurkuluttaja, viimeksi varasin aikaa hiustenkäsittelyyn kai keväällä 2007… Siksi innostuin, kun löysin netistä leikkikalun: Helmi-sivujen Makeover kokeili päähäni satoja erilaisia hiuksia!

mina-mustatukkaisena

Tumma polkkatukka taitaa olla jo kasvanut ulos kuumimmista trendeistä, mutta sellainen voisi minulle sopia. Mustaa kuontaloa en ole ikinä kokeillut. Kunnon eyelinerit kruunaavat kokonaisuuden.

mina-blondina

Näin lyhyet hiukset minulla oli vuonna 1997, tosin ruskeana. En ole koskaan ollut myöskään blondi, ja se testaus olisi kiva joskus oikeasti tehdä… Silmälasit tahtoisin, ne tekevät niin älykkään näköiseksi! Ihan totta.

mina-ja-pitkat-kutrit

Tai sitten hiustenpidennykset. Arvaatteko kenen julkun hiukset minulla on päässäni kuvassa? ;D Vaalea huulipuna muutti suuni vähän kelmeäksi, mutta tarkoite oli saada suusta muhkea…

mina-ennen

Maikkarin Helmi tarjoaa tätä hauskaa ajankulua täällä. Tämä oli jopa hauskempaa kuin Yearbook Yourself, jolla muokkasin tyyliäni aiemmin syksyllä, katso täältä tulos silloin.


Sammalenvihreää

Tarvitaan yksi pitkä hame, vähän liian iso. Nostetaan vyötäröltä kainaloihin ja mekko on valmis. Vanha idea, eikö? Mutta minä kokeilin sitä vasta nyt. Aika nätti tämä vihreä, sopisi ehkä uudenvuodenjuhliin?

silkkinauhallaHame: Betty Barclay (tädin vanha)
Kengät: Aleksi 13

Tämä mekko taipuu aika monenlaiseen tyyliin. Vyön korkeuttakin voi säätää, ja asusteilla vaihtaa juhlallisuusastetta. Ja mitä vielä? Pliseerattu polyesterikangas ei rypisty yhtään!

vyotettyPlatformkengät: o.i.s

ruutuvyollaRuutvyö: GinaTricot

hamonen2Helma: Leveä


Pukki kävi jo kylässä.

Olen ollut melkoinen pihistelijä koko syksyn, mutta. Tänään ostin silmää räpäyttämättä olkalaukun, joka maksoi minulle ison summan rahaa mutta uskomukseni mukaan raha menee nyt oikeaan tarkoitukseen.

poro-ja-laukkuHopeinen poro teki ensikatselmuksen.

Kyseessä on siis harmaa, nahkainen laukku jonne sopii kannettava tai aanelosen kokoinen kansio. Plus kaikki muu naiselliset päivittäisvälttämättömyydet:  kyniä, avaimia, lompakko, karkkipapereita, ostoslistoja, mustilappuja, käyntikortteja, esitteitä, tarjouskuponkeja, kännykkä, mp3, meikkipussi, lompakko, hammaslääkärin ajanvarauskortti, matkakortti, käsineet ja muutama hiuspinni. Esimerkiksi.

vetskaritMiksi minulla ei ole aikaisemmin ollut harmaata laukkua?

Tämä saa olla nyt se joululahja itselleni, jonka saa ostaa. Lahjapaperit säästän kuitenkin muiden paketteihin, sillä otan laukun jo huomenna käyttöön. Tuskin maltan odottaa..! Eikä siinä vielä kaikki, ehei. Kävin Singer-Shopista ostamassa palan satiininauhaa, josta saa laukun kylkeen söpön rusetin. Silloin se sopii muuhunkin käyttöön kuin vain asiakirjasalkuksi. Idea on saatu Freelancer’s Fashionblogista, lämmin kiitos :)

touch-meTouch me, Smell me, I’m Real Leather.

rusettilaukkuHuomaa rusetti!
Tällä kertaa shoppailu ei aiheuttanut ostoskrapulaa,
vaan hyvän mielen.


Laukku: Global Accessories, Stockmann. 119 e.
Rusetti: Singer-Shop, 0,90 e.
Poro: Anttila, 10,90 e.


Karkkia!

karkkivareja

Että voikin markkinointi johtaa kulttajaa harhaan. Sisältö ja kuori eivät kyllä vastaa toisiaan. Ei yhtään.

purkkaa

Fazerin salmiakkipastillit ja samanniminen täysksylitolipurkka eivät ole lähelläkään toisiaan. Purukumi on ihan tavallista “salmiakki”purkkaa, josta maku haihtuu muutamassa nanosekunnissa. Ässä Mix -purkka on vähän parempaa, mutta ei sekään maistu ässämix-karkeille vaan enemmän sellaiselle marmeladi-omena-esanssille. Jatkan siis edelleen Läkerolin (Läkerol Dents, Mansikka) suurkuluttamista.

vetoketju-avattu

Tässä päivän asuni, joka jostain käsittämättömästä syystä sai varsinaisen purkkapallo-värityksen. Ihan piristävää vaihtelua tavalliseen… Käytiin Valtterin kirpputorilla ihmettelemässä, ja hyvin mielin sai palata kotiin kun löytyi taas yksi yhden euron paita kokoelmiini :D (joskus esittelen niitä kirpparilöytöjäkin)

nahkatakkityttoNahkatakki: Seppälä
Neule: Seppälä
Farkut: ZIP Streetwear

vetoketjuneule


Bettie Page

Pin up -tähti Bettie Pagen (1923-2008) muistoksi etsiskelin blogiini kaunista kuvaa. Samalla huomasin, että hänestä on tehty myös elokuva; onkohan tämä tullut Suomeen edes dvd:llä? Notorious Bettie Page (2005)

bettie-pageBettie Page, 1923 – 2008 (kuva: allposters.com)

Löysin myös eräälle söpöilysivustolle, jossa voi ihailla myös lukuisia muita entisajan kaunottaria. Olisipa itse uimarannalla yhtä chic… Huomatkaa Cyd Charissen valkoinen hiusnauha alimmassa kuvassa. Kaunis.

jill-st-johnJill St. John (1940-)

aileen-haleyAileen Haley (?)

cyd-charisseCyd Charisse (1921 – 2008)

Kuvat löytyivät siis sivuilta atavism.radnauseam.com. Saitti on myös loistava inspiraationlähde tulevia pukeutumishaasteita ja teemabileitä varten!


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.