Kuukausittainen arkisto:marraskuu 2010

10 asiaa

Illuusioita-blogi kehotti muistamaan, miten paljosta voi olla onnellinen. Tänään on sunnuntai ja muutenkin seesteinen olo, joten listan tekeminen tuntuu nyt oikealta.

En siis ajattele tänään mitään turhaa vaan hyviä asioita.

1. Vasta siivottu koti. Harvinainen, rauhoittava ilmiö.
2. Herkut. Salmiakkikakku, savulohileipä, pepsi max…
3. Juhlat. Pikkujouluja ja sen sellaista.
4. Kissa. Varpu on ollut vallan suloinen viime päivinä.
5. Narskuva pakkanen. Kirkastaa aivot ja selkeyttää ajatukset.
6. Lämpimät ulkovaatteet. Ks. edellinen.
7. Kamera. Uusi, hyvä, oma.
8. Joulu. Ensimmäinen adventti jo!
9. Matkailu. Sain käydä Barcelonassa, mihin seuraavaksi?
10. Samba. Harrastus, opettavaista, palkitsevaa.

Halusin kuvata showmeikkini perjantain sambakeikalta, mutta en nyt osannut. Mustavalkokuvat ovat sitä paitsi muutenkin fiinimpiä.


Si, Barcelona!

Viitisen vuotta sitten kävin espanjan kielikurssilla puolen vuoden ajan. Ainoa fraasi, minkä edelleen sujuvasti lausun vaikka unissani: en el aeropuerto.

Sillä ei järin pitkälle Espanjan-matkalla päästä, ehkä ei lentokenttää pidemmälle. Onneksi englannilla voi paikata sen minkä muussa kielitaidossa uupuu… ainakin Barcelonassa.

Minilomalla ehti nähdä kohtuullisen paljon kaupungista, kunhan oli valmis kävelemään vanhat ballerinat puhki. Which I did.

Ja nyt tiedän, mitä haluan nähdä seuraavalla Barcelonan-reissullani. Lista must see -nähtävyyksistä on nimittäin pitkä! Vielä jäi näkemättä muun muassa Park Güell, Montjüic, Montserrat…

Marraskuu ei ole ehkä paras lomakuukausi, mutta hei, Suomeen verrattuna… Keskiviikon harmaa ja tihkuinen sää korvautui torstaina ihanalla auringonpaisteella, eli sain lomalla myös tervetullutta kirkasvalohoitoa.

Arvatkaapa kuvista, mitkä on otettu keskiviikkona ja mitkä torstaina..? ;)

Limenviheriäiset kuvat ovat muuten hostellistani El Ravalin kaupunginosassa. Hostal Gat Xino oli kohtuuhintainen, siisti ja mukiinmenevä majapaikka, jossa kalustus oli kuin luotu blogikuvien ottamiseen!

Valkoinen, monitasoinen naulakkosysteemi suorastaan vaati ripustamaan ostokset henkareihin kuvia varten.

Yhdessä kuvassa näkyvät harmaat nahkasaappaat ovat juurikin reissusta ostetut. Ja ihanat.


Pikkujoulusukat ja muut jutut

Olin pikkujouluissa, täytyi olla punaiset sukat.

Samaa väriä oli myös viikon verran kuluneessa Inglot-kynsilakassa ja uuden mekon napeissa. Ja huivissakin, niin ja glögissä.

Barcelonasta muutti kotiin kuvan mekko ja raitamyssy, saappaat, parit housut ja jotain muuta rihkamaa…

Mekko oli tietysti heti päällä perjantaina Tavastialla ja lauantaina pikkujoulusissa. Ja se Barcelona, kerron matkasta vähän enemmän kunhan ehdin purkaa matkalaukun ja vaikka hetken nukkua.

Mekko – Disegual / Barcelonasta
Pipo – Barcelonasta
Saappaat – Nué / Pariisista
Huivi – Tallinnasta
Sukat – jotkut omat vanhat


Barcelona!

Olen lähdössä ihan kohta Barcelonaan – muutaman päivän miniloma odottaa siellä!

Matkapuvusto on lähes täsmälleen sama kuin toukokuussa Bratislavassa, ja taisipa huhtikuussa Pietarissakin olla melkein samat vaatteet mukana… Ei mitään raportoitavaa siis sen osalta.

Matkan jälkeen tosin voi olla sellainen tilanne, että vaatekaappiin muuttaa taas muutama uusi vaatekappale ;)


Kesäpaljetit käyttöön

Olen käyttänyt tätä blingiä vain kesähelteillä, mutta mikä ettei sitä voisi käyttää myös talvella…

Ikuisuusprojektini löytää hyville vaatteille lisää yhdisteltävyyttä (ja saada ehkä huonompia vaatekappaleita hävitettyä kaapista pois) siis jatkuu. Pienin askelin mutta kuitenkin.

Blogini koki pientä uudistumista, kun sain vihdoin käyttöön uuden ulkoasun. Ja tuo valkoinen seinä… no, sekin saa uutta layouttia sitten joskus…

Mekko – Nümph
Paita – Vero Moda
Sukat – Makedoniasta
Kengät – Esprit
Laukku – Global


Siivouspäivä = karkkipäivä

Kun siivotaan, kissa tekee pesän keskelle kaaosta. Patjan välissä on luola, ja sinne viedään myös saaliit ja arvoesineet (karkki). Yhden siivouspäivä on toisen karkkipäivä.

Ihanaista viikonloppua teille kaikille
toivottaa Varpu ja sen palvelija
!

PS. Olin muuten keskiviikkona syksyni ensimmäisissä pikkujouluissa. Lauantaina on luvassa Sairaala-teemaiset naamiaisbileet, ja ensi viikolla taas pikkujouluja. Ai niin ja välissä myös yksi Barcelonan-matka. Kaikenlaista hässäkkää :)


Jos pukeutuisi salaa vähän oranssiin

Hameessani on mustaa tyllihörhelöä, ja uudessa persikan/oranssin värisessä alushameessa sitä on vielä enemmän. Yhdessä niistä saa aika ison hamosen, noin niinkuin leveyssuunassa.

Ei noin söpölle alushameelle voinut muuta kuin viedän se kassalle ja kassan kautta kotiin.

Ja näin vaatehuoneessani on jälleen yksi vaatekappale lisää. Mietin vain, miten vaatemäärää saisi pienennettyä sen sijaan että määrä vain alati kasvaa…

Alushamehörhelö – Lindex


Kenkäfaabeli ja tarinan opetus

Koska eräs kenkäaihe on saanut huomattavasti mielenkiintoa blogissani, kerron vielä miten tarina päättyi. Opetuksena teille muille :)

Tilasin elokuussa 2009 brittiläisestä Topshopista brasilialaiset Melissa-nilkkurit. Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, nämä kengät näyttävät ihan normikengiltä, mutta ovat kauttaaltaan kumia. Ei saumoja, ei vettä, ei märkiä sukkia.

Vaan miten niiden kanssa kävi? Tilasin liian pienet. Yritin kaupitella niitä tuttavilleni, en saanut kaupaksi, jouduin palauttamaan Topshopiin. Tilasin vaihdossa uudet, numeroa isommat. (Kengän kokoni normaalisti 38-39, ja sopiva koko Melissoissa oli 40)

Uudet kengät saapuivat, mutta palautusrahat eivät. Kysyin asiaa: palauttamaani pakettia ei löydy Topshopista. Kyselin uudestaan, pyysivät kuittia palautuksesta postileimalla varustettuna.

Rahoja ei edelleen kuulunut luottokorttitilille. Tiedustelin asiaa, ja sain vastauksen: luottokorttisi on mennyt vanhaksi, emme voi palauttaa rahoja. Mutta lähetämme sinulle shekin, sen pitäisi olla perillä pian, shortly.

Ei kuulunut shekkiä, kyselin asiaa pari kertaa ja lopulta shekki saapui. Oli lokakuun alku. En mennyt heti pankkiin lunastamaan sitä (virhe, virhe!!!) koska typeränä tyttönä oletin, että sen lunastamisessa on yhtä pitkä varoaika kuin Suomessakin. Eipä ollut.

Shekki oli siis mennyt vanhaksi. Otin taas sähköpostitse yhteyttä Topshopiin, kerroin tilanteen asiakaspalveluun ja kysyin pankkineidin ehdotuksen mukaan uutta shekkiä samalle summalle. Se luvattiin lähettää shortly.

Uutta shekkiä ei kuulunut, vuosi vaihtui, kyselin asiaa, se luvattiin lähettää shortly.

Tätä sähköpostirumbaa jatkui – ja jatkui – ja jatkui. Asiakaspalvelusta minulle vastaili kuka milloinkin: Vanessa, Saima, Audrey, Medhavi, Katie, Mace…

Viimeisimmän emailin sain heiltä 19.4.2010: ottakaa yhteyttä tähän puhelinnumeroon niin asia järjestyy. En heti soittanut (virhe, virhe!) ja …no, sähköpostini mukaan olen siinä vaiheessa jättänyt asian sikseen.

Mikä onkaan tarinan opetus? Jos tilaat ulkomailta, älä palauta. Jos palautat, ole valmis säätämään asiaa moneen kertaan jälkikäteen. Jos saat shekin käsiisi, lunasta se heti lähimmässä pankissa, ihan sama missä.

Kalliiksi tulivat nuo kauniit kengät. Jotka ovat sen verran epämukavat, että yhden käyttöpäivän jälkeen on jalkojen toivuttava muutama päivä.

Uutta tietoa! 19.11.2010: Nyt pöydällä lojuu Bank of Irelandin shekki summalle 82 €. Lähetin vielä yhden meilin, päätin että se olkoon vihonviimeinen, Topshopiin jollekin asiakaspalvelupäällikölle ja sain heti seuraavana päivänä pahoittelut sähköpostiini. Muutaman päivän päästä postiluukusta putosi kirjekuori ja shekki.

Palautusrahat, vihdoin, jee! Ei se kaikki ollutkaan ihan toivotonta.


Slaavilaisissa tunnelmissa

Enää kuulemma tarvitaan paksu villamekko, niin olen kuin Tolstoin romaanista :)

Rauhallista Pyhäinpäivää te kaikki kivat!

Hattu – kummitädiltä peritty
Pusero – Vero Moda
Kaulakoru – äidiltä peritty
Rannekoru – Spiritstore
Hame – Link Seppälä
Sukat – Makedoniasta
Laukku – o.i.s
Saappaat – Billi Bi


Ehkä huonoin kenkävalinta marraskuulle

Lähes pränikät nupukkisaappaat eivät ehkä ole se paras kenkämalli marraskuun sadepäivään. Mutta mistä minä olisin voinut tietää että tänään satelee vettä koko päivän? (Ei, en juurikaan seuraa sääuutisia)

Dramaattisin tilanne sattui kuitenkin vasta iltayhdeksältä, kun lähdin sambakoululta kohti kotia. Ulko-oven eteen oli parin tunnin aikana kerääntynyt iso ja syvä vesilammikko, johon tietysti saapastelin suoraan sisään.

Ehkä saappaani olivat reflekseiltään nopeammat kuin minä, tai sitten loikkasin lammikosta valonnopeudella pois, sillä ihme juttu – kengät eivät edes kastuneet!

Siis loppu hyvin, kaikki hyvin ja asustukseltaan täysharmaa päivä kunnialla suoritettu.

Olalla on muuten uusi laukku, jossa on ihan liikaa sivutaskuja ja niiden sivutaskuja mutta muuten on oikein ihastuttava!

Saappaat – Billi Bi
Leggarit – Pieces
Neule – KappAhl
Trikoo – H&M
Laukku – Your Face
Kaulukoru – äidin vanha
Rannerengas – Spiritstore


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.