Rahanmenoa 2010

Loppiainen. Mikä mainio päivä katua… jos ei joulun ylensyöntiä niin sitten vaikka viime vuoden shoppailuja.

Muistatteko, kun kirjoitin vuosi sitten ostostelujeni lopputuloksen vuodelta 2009? Kurkkaa raportti täältä. Nyt on aika tutkailla vuoden 2010 ostoksia.

Kengät 489 € (16 paria)
Mekot, hameet, housut 320 € (18 kpl)
Puserot, takit, yläosat 264 € (23 kpl)
Asusteet, laukut, korut 179 € (23 kpl)
Sukkatuotteet n0in 162 €
Muut 100 €
Myynti/Palautus noin 60 € -

Yhteensä 1454 €


Luulin, että rahasumma olisi isompi. Pelkäsin vähän laskea loppusummaa. Mutta kas – vain 75 € enemmän kuin edellisvuonna.

Ja oikeastaan muutamat työjuttuihin liittyvät hankinnat voi listalta myös vähentää, -50 €.

Toisaalta: en ole oppinut juuri mitään. En ainakaan vähentämään shoppailua.

Urheiluvaatteita ja -kenkiä ostin nyt määrällisesti enemmän kuin koskaan ennen, yhteensä 260 € arvosta. Myös ulkomaan itselle-tuliais-ostoksia tuli tehtyä vanhaan tapaan. Vaatteita, kenkiä ja koruja reissuilta 410 € arvosta.

Edellisvuoden tapaan palveluihin käytän vain vähän rahaa. Suutariin kului noin 80 euroa, kampaajalle 80 euroa ja kosmetologille 40 euroa.

Hutiostoksia erehdyin tekemään alkuvuodesta muutamia (alet, kirpparit), sen jälkeen ostelin oikeastaan ahkeraan käyttöön päässeitä juttuja.

Joku voisi sanoa, että oletpa ostellut paljon. Toinen voi miettiä, että tuolla kokonaissummalla saisi vain yhden hyvän käsilaukun. Niin tai näin, pyrin ostamaan hyvää hinta-laatusuhdetta: kirpparilta ostamani 2 euron saappaat ovat helmi löytö. Makedoniasta ostin ison kasan ihan hyvälaatuisia vaatteita ja kenkiä hyvinkin edullisesti. Ostan valtaosan vaatteistani alesta, mutta silloinkin lähinnä jonkinlaiseen tarpeeseen. Vain Hennesin ekologisesta puuvillasta valmistettu t-paita alkoi nyppyyntyä rumasti heti alkumetreillä, muut halvatkin vaatteet ovat vaikuttaneet ihan hyviltä.

Ostosten lukumäärä kuitenkin paljastaa ikävän ja kiusallisen faktan: tavaran määrä kodissa vain kasvaa hurjaa vauhtia. Jotain on pakko tehdä. Mikä voisi olla minulle sopiva keino vähentää vanhojen vaatteiden määrää? En ole vielä keksinyt.

About these ads

Tietoja Ilona


8 vastausta to “Rahanmenoa 2010”

  • 5plitreel

    Mä en kyllä ees halua ajatella näitä : – D Kerran rupesin miettimään paljonko rahaa oon käyttänyt muoti/naistenlehtiin ja alko kammottamaan niin lopetin kaikenlaisen laskennan ; – )

    • Ilona

      Splitreel, mä olen juuri lukenut muutaman “jokanaisen talous- ja sijoittamisoppaan” ja niiden mukaan kaikki tilastointi omista menoistaan on vain kasvattava kokemus ;D Ainakin, jos yrittää saada jotain myös säästymään, mikä on tietty aina suuri haaste.

  • Pauliina

    Valtterin kirppis taitaa olla siinä lähellä. Totesin itsekin saman säilytysongelman ja olen nyt menossa ensimmäistä kertaa myymään vaatteitani ja muuta tavaraa kirppikselle. Aiemmin olen vain laiskana kärrännyt UFF:lle, mutta kokeilen nyt tällaistakin noin niinkuin kokemusmielessä.

    • Ilona

      Moikka Pauliina!
      Miten Valtterilla sujui? Mä kävin siellä vuosi sitten kerran myymässä vaatteitani, mutta ei se näy mitenkään vaatehuoneessa… ilmeisesti jokaisen myydyn vaatteen ja kenkäparin tilalle on ehtinyt tulla jo pari uutta!

  • Uusi Aamu

    Hups…onneksi viime vuodelta on kaikki kuitit jo heitetty pois, ei siis pysty tekemään samanlaista katsausta. Tosin tältä vuodelta voisi vähän kerätä tietoa ylös niin huomaisi mihin sitä rahaa oikein menee :) Etenkin kun vuoden teemaksi otettiin säästäminen ;)

    Pakko kuitenkin sanoa, että nuo ostoksesi näyttävät niin hyvältä että ei varmastikaan harmita :)

    • Ilona

      Heipparallaa Uusi Aamu! :)
      Helpompaa onkin pistää ostokset muistiin sitä mukaa kun niitä tekee, jälkikäteen en mitenkään muistaisi. Olen nyt tehnyt tällaisen ostoslaskennan vaatteista ja kengistä kahden vuoden ajan, ja kyllä tästä jotain hyötyä on rahankäytön kannalta. Vaikka, kuten postauksessani kerroinkin, se ostetun tavaran määrä ei olekaan vähentynyt ;) Mutta ei myöskään kasvanut edellisvuodesta, eikä tuo käytetty raha liioin, joten voin olla suht tyytyväinen.

      Toivon mukaan ensi vuoden lista näyttäisi kuitenkin määrällisesti vähemmän, mutta ehkä enemmän sitä suomalaista designia jota olen huomannut puuttuvan garderoobistani. Toisaalta: jos tuohon listaan lisäisin esim. edes yhdetkin Minna Parikan kengät, rahasumma kasvaisi huomattavasti…

  • Tiina

    Täytyypi todeta samoin kuin viime vuonna – summasi on todella kohtuullinen! Etenkin kun sinulla ei ymmärtääkseni ole lapsia, joiden myötä monella naisella tuntuu se omiin vaatteisiin yms. käytetty summa selkeästi vähenevän. Itselläni tuo summa on mennyt moninkertaisesti. Kosmetiikkaostokset ovat tosin selkeästi vähentyneet vuodesta 2009, sen sijaan mekkoja olen ostanut viime vuonna kymmenittäin ja kenkiäkin on tullut kotiin raahattua reilusti yli 20 paria. Joukossa on paljon kirppariostoksia ja alennusostoksia, silti summani on todennäköisesti useita tuhansia. En uskalla edelleenkään tehdä tarkkoja laskutoimituksia ;) Toisaalta olen viime vuoden aikana luopunut monista hutiostoksista ja käyttämättömistä tavaroista, siltihän se saldo on todella paljon plussan puolella.

    Jos keksit keinon miten hyvin ja helposti pystyy vanhoista tavaroista luopumaan niin kerro! :) Näin ei voi ikuisuuksia jatkua, sillä säilytystilasta alkaa olla jo puutetta…

    • Ilona

      Moi Tiina!

      Minulla saattaa yksi syy vaatebudjettiin olla myös kesämökin remontti, joka vie kyllä juuri niin paljon rahaa kuin siihen on valmis laittamaan. Samalla myös shoppailureissut kohdistuvat välillä vaatekauppojen sijasta rautakauppoihin ;)
      Ja myönnettäköön, käytän surutta edullistenkin vaatekauppojen palveluita. En nyrpistele sen suhteen, mistä liikkeestä vaatteeni ostan, vaan paljon mieluummin katson materiaalia, vaatteen mallia ja istuvuutta.

      Vaatehuoneeni on tällä hetkellä pakattu laatikoihin, kun piti korjailla vähän hyllyjä. Siinä samalla ajattelin käydä läpi kierrätykseen meneviä ja säilytettäviä vaatteita, mutta työ tuntuu olevan loputon. Ja mihin ne kierrätysvaatteeni menevät? Ullakolle tietysti, toisiin laatikoihin! Hyötysuhde on aika vaatimaton…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: