Kuukausittainen arkisto:maaliskuu 2011

Lande looks good!

Terveiset maalta! Pakenin hetkeksi maaseutumatkalle liikaa työntekoa Helsingissä – ja tämä pieni breikki todella lataa akkuja.

Teemaan sopii täydellisesti Landelooks. Oletteko jo käyneet lukemassa tätä erinomaista tyyliblogia? (Logo: Landelooks)

Landelooksin hengessä voin kertoa oman päivän asuni tänään sanallisesti:

- sini-musta Peperoni-laskettelutakki vuodelta 1997, ostettu Lahdesta
- Osuuspankin heijastin, voitettu arpajaisista 1980-luvulla
- bootcut-farmarit 2000-luvun alusta, Jyväskylän Anttila
- harmaa villapaita, nyysitty isän vaatekaapista ikuiseen lainaan 1990-luvun alussa
- miesten turkislakki 60-luvulta, lainassa isältä
- vaalean lilat lapset, itse ala-asteella neulottu kauttaaltaan väärin (oudosti ristiin käännetyin) silmukoin vuodelta 1992
- harmaat polveen ulottuvat huopikkaat, muutaman vuosikymmenen takaa
- sylillinen halkoja, puuliiteristä

Kuvaa en nyt julkaise, jotta silmänne eivät aivan särjy. You get the picture anyway ;)


Tavastia ♥

En takuulla ole ainoa, joka näki eilen Michael Monroen keikan Tavastialla ja ajatteli: paras livekeikka mitä olen nähnyt aikoihin! Erinomainen show, kaikin puolin.

Ilta vahvisti muutenkin jo tuttua fiilistä: Tavastia on minulle yksi tärkeimpiä paikkoja Helsingissä.

Ostin keikan päätteeksi hienon bändipaidan. Ja levyn tietysti, vaikka tiedänkin että levy jää vähälle kuuntelulle sillä livenä bändi on parhaimmillaan.

Sunnuntain kunniaksi jatkan nyt töitä ja kodin siivousurakkaa. Kuulemisiin taas, ystävät hyvät!


Kulttuuria kasapäin

Konsertteja, teatteria, kirjoja, musiikkia… Tämän kevään vapaa-ajan teemani näyttää olevan Kulttuuri.

Kävin eilen Helsingin kaupunginteatterissa katsomassa Wicked-musikaalin. Jos aiotte mennä katsomaan, katsokaa vähintään Ihmemaa Oz -leffa pohjalle jooko! Tai lukekaa Wicked-kirja, jotta pysytte juonessa mukana.

Parin viikon päästä odottaa Q-teatterissa Corto Maltese -näytelmä. Corto on sarjakuvasankarini numero 1, rakastan Hugo Prattin sarjakuvakirjoja ja en tiedä oikein mitä odottaa teatterisovituksesta.

Huomenna näen Tavastialla Michael Monroen, viikko sitten näin Pariisin kevään, huhtikuun alussa odottaa We Are Scientists -bändi.

Eilen kävin Keltaisessa Jäänsärkijässä siinä Tavastian vieressä ostamassa uusia levyjä: Marillionia ja Alan Parsonsia.

Hetki sitten näin Black Swan -leffan ja olin sanaton. Viime viikolla kävin katsomassa The Fighterin. Silloin olin lähes sanaton Christian Balen roolisuorituksesta.

Niin ja ikkunalaudalla odottavat kirjat Itsemurhaklubi, Haudankaivajan tytär, Kuolleet sielut, Vetovoiman lait…

Jotta aika ei kävisi pitkäksi kaiken tuon välillä, voin kertoa että ihan pian alkavat Helsingin Sambakarnevaalien järjestelyt sambakoulullamme täydellä rytinällä.

Siis: kulttuuria monella tasolla. :)

Ja ei voi olla, taas viikonloppu.
Viettäkää kiva la-su missä olettekin!


Puudeli

Ostin kissalle leikkihiiren, kissa teki siitä puudelin.

Tähän siistimiseen ja sinnikkääseen nuolemiseen meni aikaa noin 45 minuuttia.

Voi sitä kissaa ♥


Kevennettyä

Oikeastaan ostin tämän puseron ihan vaan – no, puseroksi. Mutta kun pituutta helmassa on näinkin reilusti, vaate toimittaa myös mekon virkaa nyt kun kevät sallii vähän kevyemmän pukeutumisen.

Alla oleva mesh-kauluspaita on muuten niitä vaatekappaleita, joita käytän hyvin harvoin mutta en raaski siitä luopuakaan. Hankala yhdisteltävä, mutta tunnearvoltaan tärkeä :)

Iloista viikon alkua teille kaikille muruset!


Värityskirjassa

Raidalliset sukkahousuni ovat niin pirteät, että pakkohan niistä on tulla hyvälle mielelle. Toivottavasti tulette tekin!

Näissä vetimissä olin töissä kuluneella viikolla.

Hyvää myöhäistä sunnuntai-iltaa kaikille kivoille! Viikonlopusta ei ole sen suuremmin raportoitavaa, olen siivonnut ja sellaista. :)

PS. Jos olette Huuto.net-shoppailijoita, niin kurkatkaapa mitä minulla on siellä nyt myynnissä: pääset listalleni tästä, klik. Siihenhän minulla aikaa kuluikin, hitsi että onkin työläs urakka ladata tuotteita Huutikseen!


Tärkeysjärjestyksessä

Kotini on päättymättömässä tavaroiden järjestely- ja logistiikkaprosessoinnissa. Kotiin, harrastuksiin ja työhön liittyvää esineistöä kerääntyy salakavalasti aina lisää, mutta kodin asuinneliöt eivät lisäänny samassa tahdissa.

Siispä noin kerran vuodessa käyn toiviomatkalla säilytyslaatikoiden luvatussa megamarketissa eli Ikeassa.

Lauantaina ostin ison kasan itse koottavia kannellisia pahvilaatikoita, muutaman parin kengänlepuuttajia, pukupusseja ja bonuksena tämän hurjan näppärän Godmorgon-lokerikon meikkejä varten.

Jonka tarpeellisuudesta en tiennyt mitään, ennen kuin olin lukenut Charin blogista miten hieno keksintö se onkaan.

Mitäpä siitä, että lokerikko on liian iso mahtuakseen kylppäriini… Ehkä seuraavassa asunnossa joskus sillekin löytyy sopiva paikka. Nyt se muuttaa toistaiseksi vaatehuoneeseen.


Jäänaskalit

Kävin eilen rautakaupassa, mitäpä sitä muutakaan sunnuntaina. Matkan varrelle osui kenkäkauppa, ja sielläkin piipahdin ihan vain katselemassa.

Toisesta kaupasta ostin uuden kuumaliimapistoolin. Toisesta nämä kätevät jäänaskalit kevätkaduille, joilta jää ei vielä ole ihan kokonaan sulanut pois.

11,5 cm stiletot ovat muuten uusi ennätys kenkäkaapissani. Toimivat vähän paksumpaankin jäähän ;)


Se on kevättä nyt

Maaliskuun ihania hetkiä: kevätkengät otettu käyttöön! Ja housut, joiden alle ei tarvitse kiskoa kahta paria sukkahousuja.

Periaatteessa vaatteet ovat ihan samoja kuin ennenkin, mutta näin maaliskuun kunniaksi nekin näyttävät jotenkin enemmän …keväältä.

Ehkä se on se punainen huivi ja raitapaita yhdessä?


Pieni lumisade ei edes haittaa mitään, koska nyt tiedän että se sulaa pian pois. Ja sitten pihamaalla näkytaas vähän isompi kaistale kuivaa asfalttia.

Hauskaa viikonloppua kaikki kivat!


Onnea on… pitkät hiukset

Kuulostaahan otsikko nyt riittävän turhamaiselta?

Kävin viime viikolla kampaajalla – ja nyt minulla on pitkät hiukset. 45 cm pidennykset ovat vaan aika ihanat.

Kevät, aurinko, uudet hiukset, energiaa!


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.