Kirsten, Michelle ja Emily

Vapaailta kotona. Tietenkin haluan viettää sellaisen luksushetken hyvässä seurassa – ja kutsuin kylään Emilyn, Michellen ja Kirstenin.

Tyttöleffoja Filmtonwnista koko illaksi, ja nautin koko rahan edestä! Michelle Williams & My Week with Marilyn, Kirsten Dunst & Melancholia, Emily Browning & Sleeping Beauty. Suloisia elokuvia, kunnon tyttöleffoja joista kaksi jäkimmäistä sopisivat kyllä ihan hyvin myös miesten katsottavaksi (Marilynin luokittelisin kyllä aika puhtaasti tyttöleffa-kategoriaan)

Elokuvia, villasukat, suklaa. Niin suloista.

Kulttuuria kasapäin

Konsertteja, teatteria, kirjoja, musiikkia… Tämän kevään vapaa-ajan teemani näyttää olevan Kulttuuri.

Kävin eilen Helsingin kaupunginteatterissa katsomassa Wicked-musikaalin. Jos aiotte mennä katsomaan, katsokaa vähintään Ihmemaa Oz -leffa pohjalle jooko! Tai lukekaa Wicked-kirja, jotta pysytte juonessa mukana.

Parin viikon päästä odottaa Q-teatterissa Corto Maltese -näytelmä. Corto on sarjakuvasankarini numero 1, rakastan Hugo Prattin sarjakuvakirjoja ja en tiedä oikein mitä odottaa teatterisovituksesta.

Huomenna näen Tavastialla Michael Monroen, viikko sitten näin Pariisin kevään, huhtikuun alussa odottaa We Are Scientists -bändi.

Eilen kävin Keltaisessa Jäänsärkijässä siinä Tavastian vieressä ostamassa uusia levyjä: Marillionia ja Alan Parsonsia.

Hetki sitten näin Black Swan -leffan ja olin sanaton. Viime viikolla kävin katsomassa The Fighterin. Silloin olin lähes sanaton Christian Balen roolisuorituksesta.

Niin ja ikkunalaudalla odottavat kirjat Itsemurhaklubi, Haudankaivajan tytär, Kuolleet sielut, Vetovoiman lait…

Jotta aika ei kävisi pitkäksi kaiken tuon välillä, voin kertoa että ihan pian alkavat Helsingin Sambakarnevaalien järjestelyt sambakoulullamme täydellä rytinällä.

Siis: kulttuuria monella tasolla. :)

Ja ei voi olla, taas viikonloppu.
Viettäkää kiva la-su missä olettekin!

Joulumieltä ja elokuvia, osa II

Oi elokuvia! Joulukuun riemuksi olen viihdyttänyt itseäni mahdollisimman monella jouluaiheisella elokuvalla. Ja mitä helmiä tässä genressä olenkaan jättänyt aiemmin katsomatta – miksi ihmeessä?

Holiday. Listataan saman tien Love, Actually -leffan kanssa joulusuosikkeihini!

Ja Niko lentäjän poika. Kotimainen animaatio, hienosti tehty ja vallan suloinen joulumielen kohottaja.

Saiturin joulu. Kelpo jouluraina sekin.

Enää neljän suorasta jäi puuttumaan Nightmare Before Christmas, se Tim Burtonin animaatio vuodelta 1993, joka on jostain käsittämättömästä syystä jäänyt tähän mennessä katsomatta. Päätin katsoa sen nyt, mutta Makuuni oli mennyt vuokraamaan leffan jo jollekin toiselle. Jääköön nyt sitten ensi vuoteen, mikäpä kiire sillä enää – liki 20 vuotta vanhalla elokuvalla :)

Vuosi sitten kirjoitin täsmälleen samasta aiheesta, katso vaikka täältä. Olin juuri nähnyt muutaman jouluelokuvan ja olin niistä kovasti intona. Nyt näistä – vähintään yhtä paljon…

Sunnuntaihuvitusta

Joku mielen oikku sai minut vuokraamaan Will Ferrell -elokuvan koti-iltaan. Ja voi, sehän olikin hauska!

Kansikuvassakin nähty hillitön riikinkukkopuku jäi kaihertamaan: miten se oli tehty, ja voisiko samaa mallia hyödyntää jossain sambakostyymissä… Muutenkin Jimmy MacElroyn vaatetus ja kampaus ovat niin pohköjä, että sekin naurattaa. Useammin kuin kerran.

Kreisikomedian aineksista olisi voitu tehdä ärsyttävää, päätöntä kohellusta – tai olihan tässä sitäkin, mutta ei liikaa ja siksi leffa saa minulta suosituksen ja tekniset pisteet 5.8.

Hokkarihemmot – Blades of Glory 2007.

Se mihin kesällä ei ollut aikaa

Ehkä kesän kiireisin säätämiskausi alkaa olla ohi. Ehdin taas käydä Makuunissa. Ja katsoa iltaisin elokuvia.

Ja päivittää useammin blogia, toim.huom.

Pari helmeä viime viikolta: Lukas Moodyssonin Mammutti (The Mammoth) ja Pedro Almodóvarin Särkyneet syleilyt (Broken Embraces, Los Abrazoz Rotos).

Jos ette ole vielä näitä nähneet, katsokaa viimeistään nyt!

Sen sijaan suosittelen jättämään välistä romcom-humpuukileffan Ystävänpäivä. Tänään halusin nähdä jotain hauskuuttavaa hömppää, mutta elokuva sai pari kertaa korkeintaan naurahtamaan huvittuneesti.

Ihmemaan Liisan uudet vaatteet

Elokuvan aikana ei ehdi huomata jokaista pikku juttua: puvun helmikaulusta, helman kauniita laskoksia, hatun sulkakoristetta. Se on harmi, sillä moni kiinnostava visuaalinen yksityiskohta menee sivu suun ja silmien.

Kävin eilen katsomassa Liisa Ihmemaassa -leffan (Alice in Wonderland). Hyvä Tim Burton, hyvä Johnny Depp, hyvähyvä!

Ja huomiona: näin elokuvan “tavallisena”, en siis 3D-versiota. Toimi mainiosti näinkin – minua kun kömpelöt 3D-lasit hieman häiritsevät.

Näitä kuvia katsoessani huomaan, että minun täytyy nähdä elokuva uudelleen. Silloin voin keskittyä kaikkeen visuaaliseen: Hullun Hatuntekijän teekattaukseen ja skonsseihin, Punaisen kuningattaren linnaan…

Huomasitteko muuten, että myös Hatuntekijän vaatteet vaihtuvat elokuvan edetessä? En minäkään.

Kuvat (c) Disney Enterprises

Sunnuntain ikävään

Elokuva on oiva lääke sunnuntaihin. Muutama hyvä löytö viime päiviltä ovat District 9 ja Kuu, Bottle Shock ja Pitkät kihlajaiset – ja Sumujen silta, iki-ihana klassikko…

1. Scifi tuo mieleeni Apinoiden planeetan, Star Trekin ja ne elokuvat joissa Vapaudenpatsas romahtaa slow motionina mereen – ja tuo viimeksimainittu ei juurikaan minua innosta. Mutta nyt löytyi melkoinen yllätys: District 9.

Tällä kertaa ulkoavaruudesta ei tehdä hyökkäystä Washingtoniin (sehän usein tarkoittaa koko maapalloa).  Jos ylipäätään, genrestä riippumatta, pidätte elokuvista, katsokaapa tämä. Kertokaa sitten mitä piditte :)

2. Kuu (Moon) oli myös elokuva, jota en olisi itse valinnut leffahyllystä, mutta tylsän toimintascifin sijasta tämä olikin jopa hitusen koskettavaa draamaa. Katsokaa siis tämäkin ilman scifi-ennakkoajatuksia!

3. Bottle Shock oli leppoisa, raikas ja kevyt – siis täydellinen sunnuntai-iltapäivän ratoksi. Aurinko, seesteiset kesäpäivät ja leppeä tuulenvire melkein tuntuvat tv-ruudun läpi… kesä, tulethan pian!

4. Ja vielä yksi kaunis elokuva: Pitkät kihlajaiset (Un long dimanche de fiançailles). Jos piditte Améliesta, pidätte varmaankin myös tästä. Sama ohjaaja, sama tuotantoryhmä, sama pääroolinäyttelijä.

Alkuperäisromaani oli muistaakseni hieman vakavampi, mutta elokuvassa oli ihan hyvin lisätty kepeyttä ja huumoria raskaan tarinan mausteeksi.

5. Sumujen silta (Waterloo Bridge) tuo vahvasti mieleen Tuulen viemän, mutta se ei oikeastaan edes haittaa. Viven Leigh on tässäkin viehko, vastanäyttelijä Robert Taylor valloittavan komea ja rakkaustarina täynnä draamaa. Niin kaunista… (Kuva poimittu netistä, täältä).

Viime viikonloppuna näin muuten 5 elokuvaa, pakko myöntää että se oli jo vähän liikaa kerralla.

Elokuvissa: Pientä säätöä

Jos Hylättyjen vaimojen kerho (The First Wives Club) oli mielestäsi liiaksi jenkkikomediaa ja Hiljaiset sillat (The Bridges of Madison county) taas liian nyyhky, tämä voisi kolahtaa. Samantyyppisiä ihmissuhdekiemuroita kun voi siirtää valkokankaalle niin monin eri tavoin.

Pientä säätöä (It’s Complicated) käsittelee klassista teemaa: eronnut nainen, ex-miehellä uusi (tietenkin nuori ja kaunis) vaimo, aikuiset lapset muuttavat pesästä, koti jää tyhjilleen… ja sitten alkaa tapahtua enemmän kuin viiteen vuoteen yhteensä.

Meryl Streep on usein elokuvan takuu: leffa ei voi olla kovin huono, eihän? Tämäkin toimii, Streep on tuttu mainio “itsensä”. Miehet tosin ovat liioitellun stereotyyppisiä ja lapset naiiveja.

Mutta Streepistä riittääkin sitten moneksi! Moderni aikuinen nainen, joka chattailee netissä nettikameran kautta, pyörittää menestyvää yritystä hymyssä suin, viettää tyttöjen iltoja ja tietenkin käy psykiatrilla säännöllisesti. Jutut pakottavat hymyilemään useasti, ja naurattaakin… ainakin naisihmistä :)

Pientä säätöä on tänään ensi-illassa, 25.12.2009.

Joulumieltä elokuvista

Joulu voi tulla elokuvasta Lumiukko (The Snowman). Mutta vaihtoehtojakin on, moneen makuun.Oletko nähnyt jo nämä?

Napapiirin pikajuna

Koko perheelle, siis myös aikuisille, sopiva Napapiirin pikajuna (The Polar Express) on vauhdikas kuin Jali ja Suklaatehdas. Vuonna 2004 valmistunut animaatio on hyvin toteutettu ja visuaalinen elämys. Itse näin elokuvan eilen televisiosta, ja ihastuin välittömästi! Tämän tulen katsomaan toistekin.

Love Actually

Jouluun kuuluu myös iki-ihana Rakkautta vain (Love Actually, 2003). Jos elokuvassa on Hugh Grant, Colin Firth ja Bill Nighy – en tiedä voiko mennä pieleen? Romanttinen ja aina naurattava komedia kuuluu niihin elokuviin, joita voin katsoa vuosi toisensa jälkeen kyllästymättä.

Eräs joulutarina

Erilainen joulutarina (Un conte de Noël, 2008). Erilainen jouluelokuva sille, jolle joulutunnelma ei tule pelkän glögin ja piparkakkujen voimalla. Ranskalaisen perhejoulun kuvaus käsittelee enemmän vaiheita sisarussuhteita, ja suhteita muuten vain, kuin itse joulua joka kokoaa perheen pitkästä aikaa saman katon alle.

Tässä perheessä inhotaan suopeasti ja rakastetaan avarakatseisesti – siis jotain erilaista jouluelokuvien tarjontaan!

Paha Pukki

Elokuva jossa saa nauraa huonoille vitseille ja unohtaa hetkeksi hartaan joulumielen: Paha pukki (Bad Santa, 2003). Tässäkään elokuvassa joulu ja joulumieli eivät ole ne tärkeimmät tekijät; päähenkilö on juoppo ja huonosti käyttäytyvä pukki.

Paha pukki on kuitenkin viihdyttävä, ainakin kertakatsomalla (itse olen tainnut nauraa tälle jo parikin kertaa…)

Ja suomalaista kansanperinnettä vielä tässä: Joulupukki ja Noitarumpu vuodelta 1996. Mauri Kunnaksen kirja ja elokuva yhdistävät suomalaisia perinteitä, joulupukin sekä tietenkin Kunnaksen hulvattomat hahmot nippuun. Sopii koko perheen viihdykkeeksi.

Onko sinulla jokin takuuvarma jouluelokuva, jonka haluat nähdä aina uudestaan? Vinkkejä otetaan vastaan :)

Edit: Lukekaapa myös kommentit, sieltä löytyy monia hyviä jouluelokuvia lisää!!!

Kuvat: Napapiiri, Love Actually, Paha Pukki, Noitarumpu

Sunnuntain seesteiseen elokuvailtaan

Tykkään katsoa elokuvia, jotka jättävät tilaa myös omille ajatuksille.

Käperryn peiton alle, klikkaan rainan pyörimään ja uppoudun ihmistarinoihin, jotka vievät pinnallisten juhlien herraskartanosta kiusallisia muistoja nostattaviin lapsuusmaisemiin ja karusta oikeussalista vielä karumpaan nyrkkeilykehään.

Ihmissuhteita ovat nämä elokuvat tulvillaan. Ei mitään romanttista romcom-hömppää, vaan täyttä, koskettavaa draamaa.

Kuten Lukija (The Reader), jossa mikään asia ei ole mustavalkoinen eikä mikään ole ainoa totuus. Elokuva jättää miettimään henkilöiden valintoja, motiiveja ja ratkaisuja pitkäksi aikaa – mainio elokuva sille, joka rakastaa kotisohva-analysointia! Mielenkiintoista on tietysti myös nähdä, millaisia roolihahmoja nimekkäät Kate Winslet ja Ralph Fiennes tällä kertaa ovat tehneet.

Tai The Wrestler, jota aloin katsoa epäluulolla mutta lopulta olin iloinen, että näin tämän elokuvan.

Se oli hyvä muistutus, että aina elokuvan päähenkilön ei tarvitse olla ylhäinen, erityisen puhdassydäminen, kaunotar tai orpo joka nousee tuhkasta parempiin piireihin. Aivan yhtä riipiviä (tai vielä riipivämpiä) ihmiskohtaloita voi olla kenellä tahansa – vaikka sitten showpainijalla.

Ja Tutustumisten vuosi (The Year of Getting to Know Us), jonka valitsin puolivahingossa Makuunin hyllystä. Elokuva perheestä ja perhesuhteista, kasvatuksesta ja sen heijastumisesta aikuiseen elämään… Tämä leffa ei ehkä yllä top10-listalleni, mutta kelpo kuva kuitenkin.

Tässä leffassa Sharon Stone muuten tekee melko erikoisen roolin perheen äitinä.

Pian ensi-iltaa tuleva Coco Avant Chanel oli sekin koskettava, omalla tavallaan. Coco Chanelin ura ei ehkä noussut elokuvassa kovin suureen osaan, mutta merkilliset, melko anarkistiset valinnat nuoruudessa sitäkin enemmän. Ja niiden vuoksi juuri elokuvasta pidinkin.

En ole tutustunut Coco Chanelin elämään, enkä tiedä mikä elokuvassa oli “totta” ja mikä vain elokuvaa. Parempi niin, ei ainakaan historialliset faktat päässeet häiritsemään elokuvanautintoa.

Siispä: hyvää elokuvailtaa, ja antoisaa analysointia! :)