Avainsana-arkisto: Haasteet

10 asiaa

Illuusioita-blogi kehotti muistamaan, miten paljosta voi olla onnellinen. Tänään on sunnuntai ja muutenkin seesteinen olo, joten listan tekeminen tuntuu nyt oikealta.

En siis ajattele tänään mitään turhaa vaan hyviä asioita.

1. Vasta siivottu koti. Harvinainen, rauhoittava ilmiö.
2. Herkut. Salmiakkikakku, savulohileipä, pepsi max…
3. Juhlat. Pikkujouluja ja sen sellaista.
4. Kissa. Varpu on ollut vallan suloinen viime päivinä.
5. Narskuva pakkanen. Kirkastaa aivot ja selkeyttää ajatukset.
6. Lämpimät ulkovaatteet. Ks. edellinen.
7. Kamera. Uusi, hyvä, oma.
8. Joulu. Ensimmäinen adventti jo!
9. Matkailu. Sain käydä Barcelonassa, mihin seuraavaksi?
10. Samba. Harrastus, opettavaista, palkitsevaa.

Halusin kuvata showmeikkini perjantain sambakeikalta, mutta en nyt osannut. Mustavalkokuvat ovat sitä paitsi muutenkin fiinimpiä.


Älä osta mitään!

Miksi ostan?

a) koska tarvitsen
b) tai haluan
c) tai vain siksi, että voin

Kun ostan uuden juhlamekon, uuden kännykän tai huulipunan, kysymys vilahtaa mielessä. Mitä kalliimpi tuote on, sitä enemmän mietin ostamiselle syytä. Monivalintakysymykseen ei aina ole vain yhtä vastausta :)

Välillä ostan jotain turhamaista vain siksi, että haluan. Joskus olen ostanut vain siksi, että voin ostaa. Tänä vuonna olen pyrkinyt siihen, että ostaisin vain tarpeeseen. Välillä väitän itselleni, että tarvitsen, vaikka vain haluan tai voin.

Shoppailu on usein ja paljon esillä blogissa, joka keskittyy pukeutumiseen. Ei ole vaikeaa löytää Salonkijuorujen arkistoista tekstejä, joissa kerron omista shoppailutottumuksistani, uusimmista hankinnoista, “hyvistä löydöistä” tai siitä, mitä minä haluaisin seuraavaksi.

Olen koko vuoden pitänyt kirjaa vaateostoksistani. Kun vuosi 2009 on lopuillaan, julkaisen myös täällä blogissani epävirallisen raportin: mitä olenkaan ostanut, mihin käytin eniten rahaa? Kuinka ison loven vaatteet ja kengät tekivät vuosibudjettiini?

Tänään 27.11. vietetään Älä osta mitään -teemapäivää.
Ehkä näitä päiviä voisi viettää vuoden aikana useammankin?

(Kuvissa brittiläinen uutistenlukija Katie Derham 50.000 £ iltapuvussa, joka on tehty rahasta – kuvat/Credit Card Compare)


Mistä minä tykkään?

15093

Kiva Mindye Jewels In Sunshine -blogista haastoi minut tekemään “kesähenkisen haasteen”. Koska kesä alkaa olla loppusuoralla, voisi tämänkin jo vaikka tehdä :)

Säännöt: listaa haluamasi määrä asioita, joita rakastat ja joista et pidä. Haasta tämän jälkeen haluamasi määrä henkilöitä tekemään sama. Linkitä sekä haastamasi että sinut haastanut henkilö(t) postaukseen.

1509

Things that I Love: Suomi. Suomen kieli. Perhe. Kissat. Muutkin Eläimet. Jäätelö. Salmiakki. Sänky. Kesämökki. Musiikki. Kauniit rakennukset. Uuden oppiminen. Kengät (aika monet).

15092

Ja kuvasta päätellen myös herkut (suunnilleen kaikki).

Things I don’t Like: Liköörikonvehdit. Aamuheräämiset. Päänsärky. Rumat kengät. Epäluotettavuus. Sipuli (erityisesti raaka).

Tosin, toisenlaisiakin vastauksia voisi löytyä. Googlettamalla mitä Ilona rakastaa, tulokset ovat seuraavia:

- harrastamista
- lötkötellä
- perhosia ja hämähäkkejä
- ihan kaikkia jotka se tapaa
- huomiota yli kaiken
- muumivideoita
- mussuttaa
- pientäkin tekemistä ja autoreissut ovat sille mieleen.

Sen sijaan Ilona ei pidä

- helosanin laittamisesta
- tempuista, vaikka osaakin pari
- ihmisistä
- ihan pienimmistä lapsista.


Elämäni kengät

01082

Kengät. Niin kauniita kapistuksia, niistä voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon… Ihana Rhia haastoi minut kertomaan elämäni kengistä, joten taas sain hyvän syyn luoda katseen korkoihin kenkiin.

Tehtävänä on kertoa kengistäsi, eli viimeiset ostokset jne. Lopuksi haasta niin monta kuin haluat, tekemään sama.

0108

1. Viimeisimmät ostoksesi, mistä?
Mustat Bruno Magli -korkokengät joltakin lähetyskirpputorilta Töölöstä. Maksoin niistä 5 euroa, kun uudet kaupassa ovat useamman satasen hintaluokkaa.

2. Lempiparisi, väri, koko?
Tällä hetkellä ehkä mustikansiniset Esprit-nilkkaremmiavokkaat, koko 38. Talveksi ehdottomasti Marc’O Polon mustat nahkasaappaat, kokoa 38.

3. Onko jokin kenkämalli mitä inhoat?
Epänaiselliset , kärkeä kohti levenevät latuskakengät. Vaellussandaalit, nuo vuosien takaiset muotivillitykset. Voivat sopia vaellukselle, mutta eivät kaupungille.

01083

4. Paljonko olet valmis maksamaan uusista kengistä?
Olen maksanut nahkasaappaista 250 euroa. Markka-aikana maksoin bootseista 1000 markkaa, tavallaan vieläkin isompi investointi silloin. Heräteostos-kengistä ehkä muutaman kympin, kirpputorikengistä kenties 10 euroa.

5. Kuinka kauan käytät yhtä kenkäparia?
Niin kauan kun kengät näyttävät hyvältä. 3-4 vuotta taitaa olla sellainen aktiivinen käyttöikä. Joitakin pareja voi käyttää “ikuisesti” ja jotkut menevät varastoon/kierrätykseen parin käytön jälkeen.

6. Voisitko ostaa samanlaiset kengät kuin kaverillasi on?
Tietysti!

01084

7. Millaisilla kengillä käveleminen on mukavinta?
Koko päivän kävelemiseen valitsen matalat kengät, tennareilla ainakin jaksaa. Lenkkitossuja tai vaelluskenkä-sandaaleita en kuitenkaan huoli.

8. Oletko kesäisin ulkona ilman sukkia tai kenkiä?
Ilman sukkia ehkä, paljain varpain hyvin harvoin.

9. Ja vielä: Jos saisit ilmaiseksi millaiset kengät tahansa, mitkä ottaisit?
Todella kauniit, hyvälestiset, korkeakorkoiset ja todennäköisesti myös hinta sen mukainen. Ehkä jokin uniikki (tai pienen sarjan numeroitu) designer-kenkäpari?

Tämä haaste lähtee eteenpäin kaikille jotka haluavat haasteen ottaa vastaan! Ilmoitelkaapa myös minulle jos vastaatte haasteeseen, luen mielelläni kenkäharrastuksistanne lisää :)

Kenkäsuosikkejani esittelin muuten hiljattain myös täällä, klik klik.

Kuvien matkamuistokenkiä:
Puolasta valkoiset avokkaat, vuosi 2003/2004
Siniharmaat “tohvelit” Thaimaasta, kevät 2006
Metallinhohto-pinkillä nahkavuorilla varustetut saappaat Pariisista, tammikuu 2009
Punaiset peep toe -avokkaat Malesiasta, syksy 2008


Five Favs

Ilostun aina, jos saan blogiini haasteen. Ehkä säästelen niihin vastaamista, sillä tämäkin Freelancer’s Fashionblogilta toukokuussa saatu haaste on vasta nyt tässä. Five Favs of the followings:

Accessories

22071

Vaikea nostaa omia suosikkeja kaiken materian joukosta! Mutta viisi suosikkiasustettani ovat ehkä tässä:
1)
Viktor&Rolfin Flower Bomb -tuoksu, jossa on herkullista sekä ulkonäkö että sisältö
2)
hopeinen rannerengas, joka sopii hyvin kapeaan ranteeseeni
3) ketjukorvakorut, jotka tein itse jasopivat pitkän kaulani rinnalle
4)
punainen polka dot -huivi, jota voi käyttää melkein kaikkien vaatteiden kanssa
5) ruutupanta, joka on vaihteeksi jopa mukava päässä

22072

Clothes

22073

Vielä vaikeampi valinta!
1)
Dollydaggerista tilattu mekko, tämän hetken suosikkejani
2) äidin vanha ruutuhame, joka kestää kulutusta, käyttöä ja katseita vuodesta toiseen
3) musta lyhyt hame, jossa on kaikki herkut: pliseeraukset JA rusetti!
4) keltainen neule, joka tulee taas enemmän käyttöön syksyllä
5) vihreä lyhythihainen neule, joka on söpö ja hyvin istuva

Shoes

22074

Ei kai kengistä voi edes valita? Mutta yritin ainakin :)
1) vetoketjuavokkaat, jotka toin viime syksynä Malesiasta
2) mustikkakengät, jotka keräävät kehuja tuntemattomilta ja ovat mukavat jalassa
3) mustat nahka-avokkaat, jotka ovat helppo valinta mihin tahansa asuun
4) harmaat kävelykenkä-avokkaat, jotka tuovat tyyliä farkkuihin ja sopivat pitkäänkin kävelyyn
5) syötävän ihanat ruutuavokkaat, jotka valitettavasti ovat hitusen liian pienet mutta ulkonäkö on täydellinen

Haaste jatkaa matkaansa seuraaville: Rhia, Model Behavior-Miia, Char, Buttermilk Biquits, Wikke. Ja muillekin tietysti, ottakaa pois ja vinkatkaa minullekin!


Korut ja suosikkini tänään

fawns

1. Alice in Wonderland! Näin tyttömäisiä koruja voi kolmekymppinenkin käyttää, kunhan muu pukeutuminen ei ole liian lapsekas. Suomalaisen uuden putiikin Fawn Fatalen korut ovat kertakaikkisen suloisia.

“Tehtävänä on esitellä kolme korua/kolme kollaasia korutrendeistä jotka on suosikkisi juuri nyt. Korut voivat olla omiasi tai netistä löydettyjä kuvia. Haasta sen jälkeen 3-5 tekemään sama.”

Tämän haasteen sain Stylespots-blogista jokin aika sitten. Kiitos haasteesta :)

collar copy

2. Collar! Kaikki minkä voi kietoa kaulan ympärille, on minun mieleeni. Erilaisia kaula-asioita, pantoja, ruusukkeita ja huivijuttuja on nyt ilahduttavan paljon tarjolla. Tämän Fernanda Pereiran suunnitteleman kaula-asian voisi ostaa brittiläisestä Kabiri-putiikista.

braces copy

3. Bracelets! Trendi tai ei, pikemminkin jatkuvasti muodissa… Suuret rannerenkaat, niistä minä pidän. Käytän aika vähän koruja (paitsi korvakoruja joita ilman tunnen olevani vähän vajavainen) mutta joku iso juttu ranteessa koristaa usein asuani. Nämä löytyivätkin omasta korurasiastani.

Ja haaste etenee tällä kertaa seuraaville… Maarit, Alma, Turun Tilda. Olkaapa hyvät!


24 skandaalipaljastusta

0806_1

Blogit ovat kyllä mainio paikka verkottua ja saada uusia tuttavuuksia! Ilman omaa blogia en tuntisi kovinkaan monta teistä lukijoistani, enkä olisi myöskään osannut löytää Benglian blogiin… Häneltä sain tämän haasteen, johon tietenkin vastaan sillä haasteet on kivoja!

1. Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:
- baarimikkona olutkuppilassa
- tutkimushaastattelijana
- valmennuskurssilla opettajana
- istuttamassa metsää (yksi kauheimpia kokemuksiani työnteosta, olin silloin ehkä 10)

2. Neljä tv-ohjelmaa, joita tykkään katsella
- Madventures
- Hetivalmis remontti
- Maajussille morsian
- Frasier

3. Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla
- Bangkok
- Ivalo
- Rooma
- Pietari

4. Neljä internetsivua joilla käyn melkein päivittäin
- hs.fi/viivijawagner (muun muassa suurta viisautta kengistä)
- HKL
- kirjaston hakuohjelma
- Foreca

5. Neljä lempiruokaa:
- jokin briejuustoherkku, kesällä ehkä tomaatti-mozzarellasalaatti
- mäkkärin tuplajuustohampurilainen, ilman sipulia
- sisäfilepihvi (medium)
- itse tekemäni lasagne

6. Neljä paikkaa, jossa mieluiten olisin juuri nyt
- hyvän ystävän kanssa kahvilassa
- kesämökkiä kunnostamassa
- lämpimällä ja aurinkoisella hiekkarannalla paljain varpain
- Lontoossa / New Yorkissa, tämän hetken toivekohteitani

0806_2

Tapoihini kuuluu laittaa haasteet aina eteenpäin, mutta tänään en sitä tee. Ottakaa kuitenkin haaste jos haluatte, ja vihjatkaa minullekin niin tiedän tulla blogiinne kurkkimaan vastauksianne jookos? :)


Se astetta parempi toimistolook

konttorissa

Jossain vaiheessa talvea hurahdin blogielämän lisäksi myös Tyylitaivaaseen. Sosiaalisuutensa ja uusien kivojen tuttavuuksien ansiosta pidän enemmän tämän oman blogini kirjoittamisesta (ja kuvaamisesta), mutta Tyylitaivas kulkee siinä harrastuksessa kätevästi mukana.

11009
Päätin osallistua Tyylitaivaassa stailauskisaan, jossa oli mahdollisuus voittaa upouusi kannettava ;) Voitto meni ansaitusti toiselle tytölle eli suloiselle krokodilille,  mutta pääsinpä sentään finaalikaksikkoon.

Tällaisista haasteista tykkään, joissa idea on “painu penkomaan omaa vaatekaappiasi ja kehittele vaihteeksi joku uusi vaateyhdistelmä…” Ilman tätä Tyylitaivaan kisaa en olisi varmaan keksinyt, että noitakin vaatekappaleita voisi pitää yhdessä. Aina oppii jotain uutta! Näitä lisää.

Kisa-asussa mukana:
tyylikästä: kukonaskel-kuosiset korkokengät
feminiinistä: kirkkaanpunainen kynsilakka

maskuliinista: kravatti, josta kiedottu ruusuke kaulaan
innovatiivista: punainen kangasvyö kahteen kertaa ympäri
särmää: roikkuvat metalliketjukorvakorut

perusjuttua: mustat suorat farkut

konttoria: kietaisumallinen kauluspaita
(jonka haluan joskus muuttaa ei-kietaistavaksi
kunhan keksin miten)


Off The Beaten Tracks?

m1

Kaunissilmäinen Char haastoi minut matkahaaveisiin. Minne haluaisin matkustaa? Voi ei, niitä on niin paljon… ja matkakuume iskee välittömästi kun vain ajatteleekin.

1. Pyramidit

m2
Egyptissä on nähtävä pyramidit ja Sfinksi. Myös ylellinen sviitti Niilin risteilylaivassa kiinnostaisi…

2. Trans-Siperian juna

m6

Viikon mittaisella junamatkalla näkisi varmasti paljon! Muun muassa matkatoimisto Traveller järjestää näitä junamatkoja, sieltä myös kuva.

3. Gaudín Barcelona

m4
Barcelona on minulla yhtä kuin Antoni Gaudín arkkitehtuuri. Tänne haluan mennä, ja mukaan on otettava hyvät kävelykengät!

Kuvan nappasin Mira Jalomiehen kirjoittaman opaskirjan kannesta. Suomalainen Matkaopas on sitä paitsi erittäin hyvä opassarja, se on tullut testattua monella matkalla… (tähän yritykseen minulla sattuu olemaan menneisyydessä myös työkuvioita – mutta silti, hyviä kirjoja ovat jos tykkää Lonely Planet -tyylisestä käytännön oppaasta reissuilla)

4. Luksussafari

m5

Kuva Botswana Luxury Safaris -sivulta… you get the picture millaista safaritunnelmaa tarkoitan?

5. Gramercy Park Hotel, New York

m3
Suurkaupunki, luksushotellin sviitti, mielenkiintoinen sisustus… New Yorkissa Gramercy Park houkuttelee minua äärettömästi. Se on tyyliltään kaikkea muuta kuin perinteinen rivihotelli, ja asuminen täällä toisi varmasti hohtoa kaupunkilomaan…

Nämä must to go -kohteet eivät ole järinkään off the beaten tracks, mutta välillä kai saa haaveilla tosi luksuksestakin? ;) Aloituskuva on muuten Pietarin läheltä Katariinan palatsista (Tsarskoje selo).

Tämä lähtee nyt Ilonalle, Pupu Lihavistolle, Tunnetilan Ninalle ja Pupulandian Jennille… (vähän narraan ja haastan tällä kertaa vain neljä)

Ja tässä ohjeet seuraajille:

* Valitse 5 paikkaa kuvineen, joissa haluaisit käydä. Voi olla mikä paikka tahansa, vaikkapa jäämeri tai Tokio.
* Jos haluaa, voi vielä kirjoittaa jotain valituista paikoista.
* Lopuksi haasta vielä 5 muuta bloggaajaa tekemään haaste.


Photoshopin ihmeitä ja meikkileikkejä

00245Tätä kevyttä ehostusta kokeilin taannoin Saaran blogin ohjeilla ja osallistuin samalla hauskaan meikkauskisaan. Jos vielä ette ole käyneet katsomassa voittajia, täältä niitä löytyy :) Tosi hienoja toteutuksia, niin meikeillä kuin photoshopilla tehtynä!

00558
Itse en tässä ehkä meikkaamisesta mitään oppinut, mutta kuvankäsittelyyn kisa oli hyvää lisätreeniä. Photoshop onkin taas yksi uusi harrastus, johon saa kulumaan tavattomasti aikaa ;)

0056
Ja paluu maan pinnalle… Oikeasti arkeeni kuuluu ihan vähän hillitympi meikki. Talvikaudella luotettavin meikkivoiteeni on jo vuosia ollut Grimas, mutta kevään tullen ihokin kaipaa kevennystä.

Maybellinen vaahtomeikkivoide on ihan kiva, siinä riittää myös vaaleita sävyjä sellaisia kalpeanaamoille kuten minä (joskin sävy on hieman kellertävä). Yritän opetella myös Lumenen mineraalimeikkivoiteen käyttöön; nestemäinen aine tuntuu vaan vähän hankalalta, kun on niin tottunut kiinteän voiteen käyttäjäksi…


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.