Avainsana-arkisto: Kesä

Trofee.

Kesämökilläni alkaa olla jo paljon kaikkea hienoa. Kuten tämä itse tehty hirvenpää-trofee, joka on samalla myös ihan toimiva päähine. Käytän sitä kuitenkin enemmän seinällä.

Kaunis valkoinen hirvi on peräisin elokuulta, kun Helsingin Juhlaviikkojen aikaan näitä sai tehdä Helsingin puistoissa ja toreilla Eläimet kylässä -työpajalla. Minä tein omani Karhupuistossa, ja aikaa hirven askarteluun kului lähemmäs kolme tuntia. Mutta onhan se upea!

Polyeteenistä, liimasta ja rautalangasta värkätyn hirvenpään on suunnitellut kuvataiteilija Roger Titley. Etelä-Afrikasta asti on siis pitänyt tulla Suomeen näyttämään, miten hienoa taidetta meidän kotoinen hirvemme voi olla :)


Synttärit!


Minulla oli lauantaina synttärit. Lähdin tietenkin Korkeasaareen, söin jäätelöä ja karkkeja ja kävin vielä leffassa. Niin ja McDonaldsilla syömässä juhla-aterian.

Ei kai yli kolmekymppinen tarvitse sen ihmeellisempiä juttuja, jos näilläkin viihtyy.

Mustikkamaalla oli ihana kesäsää, ihan samoin kuin vuosi sitten. Sitä edelliset synttärini juhlin maalla, mutta sielläkin oli lämmintä ja täyteläisen kesäistä. Lahjan päivänä on hyvä juhlia! :)

Leffasta ei ole muuta kerrottavaa kuin se, että pääosassa oli aina yhtä ihana Johnny Depp. Luulen, että minun osaltani Pirates of Caribbean on nyt nähty ja vähän liikaakin; jos vielä neljäs osa tuosta leffasaagasta tehdään, enpä taida vaivautua.


Melkein purkkarit

 

Valkoiset kengät näyttävät aina vaan paremmalta, mitä päivettyneemmät jalat saan niihin sujauttaa.

Tämän viikon projektina on ollut säärien ruskettuminen ystävän huomisia hääjuhlia varten, ja pientä tulosta on jo havaittavissa!


Ja katsokaa, kengän sisäpohjassa on ankkurin kuva!

Olen muuten viettänyt taas kokonaisen ihanan viikon mökillä auringonpaisteessa. En vaihtaisi näitä hetkiä tältä kesältä mihinkään ulkomaanreissuun – vasta syksyn tullen alan taas kaivata muille maille seikkailemaan. *)

Kengät – H&M

*) (Paitsi yhden surullisen vuorokauden kolmen pesästään pudonnen tiaisenpoikasen kanssa, sen voisin vaihtaa pois. Ehkä siitä joskus toiste enemmän.)


Pitkin merenrantoja

Nyt lausun jotain aika pateettista mutta niin totta: kuumana kesäpäivänä Helsingin coolein paikka on meren rannalla. Minä kävelin ja kuvailin, ja nautin lämmöstä. Keskellä päivää – olin työasioissa liikkeellä.

Löysin heijastavan pinnan, näin itseni ja halusin siitä tietysti kuvan. Liekö Helsingissäsellaista muoti-tyyli-päivänasu-bloggaajaa, joka ei olisi kuvannut itseään näistä Hietsun torinlaidan ihmepalloista?


Hietsusta jatkoin merellinenhelsinki-kävelyäni Kaivopuiston rantaan. Siellä pakollinen jäätelöpysähdys, Kaivarissa kun vain kuuluu syödä jäätelöä.

Ingmanin kioskista sain uutta vaahtokarkkijäätelöä – ei pöllömpää!

Yllä – good ol’ kesämekko, Budapestista ostettu vuonna 2005
Tötterössä – vaahtokarkkijäätelöä


Mökkielämää

Onpa ollut hieno viikko mökillä! Onneksi on vielä viikonlopun verran jäljellä tätä ihanuutta.

Sitten palaan hetkeksi töihin Helsinkiin. Ja sitten vielä, toinen lomaviikko odottaa heinäkuun lopussa. Silloin tieni tuo jälleen tänne, rakkaalle mökille ♥


Farkut – Malagasta
Toppi – H&M perustrikoota
Leivinuuni – muurattu vuonna 1930

 


Jolly Farmer


Löysin siis viikatteen. Marjapensaiden juurelta olisi niitettävä heinä pois, aloitin urakkaa jo vähän. En ole vielä viikatteen kanssa kovin taitava, joten operaatio heinät-pois-puskista saattaa vähän venähtää.

Siinä välillä ehdin jo maalata vierasmökin katon, ja ehkä jo huomisiltana aloitan sen tapetointia! Jos jaksan, viitsin ja huvittaa.

Yllä – Mangon jumpsuit
Kynsissä – Inglot O2M 619


Kesä… lomalla

Terveiset maalta!

Yhtäkkiä olenkin lomalla, kokonaisen viikon! Viikonlopun ajan olen jo nauttinut hiljaisuudesta ja rauhasta kesämökillä.

En ole edes kuunnellut musiikkia, mikä on minulle hyvin harvinaista. Mutta on tämä ihanaa. Ilona ♥ Mökki!


Kesä… töissä

Koska likimain koko kesä kuluu tänä vuonna toimistolla, täytyy vaatetuskin sovittaa töihin sopivaksi.

Eli ei hellemekkoja tai minihousuja.

Onneksi hame sopii mihin vain!

Ja sitä paitsi hei, huomennahan minulla alkaa viikon loma! Wippee!


Suloinen Kesä

Vaikka blogissani onkin nyt ilmeisen hiljaista, niin täällä ollaan edelleen! Uudet työt vievät paljon aikaani, ja kevään superkiireistä toipuminen jatkuu yhä.

Vaan ei se mitään – kesä on suloinen ja maisemat kuin postikortista. Ja ensi viikon olen mökilläni kesälomalla, se jos mikä on aika mahtavaa :)

Kuulemisiin taas pian, muruset!


Melkein kuin ei kenkiä olisikaan


Matkamuisto Gibraltarilta: niin kevyet ballerinat että niitä ei jalassa edes huomaa! Tai huomaa tietenkin, koska ne ovat niin söpöt.


Viikonlopun karnevaalitohinassa sain yläkroppani kevyesti ruskettumaan, sääret sen sijaan… no, ehkä nekin saavat vielä joskus väriä.

Kuva ja asu ovat sunnuntailta, jolloin vielä oli hellelämmintä.


Söpöt söpöt söpöt! Näitä täytyy vähän säästellä, ette heti kävele puhki tai sotke hiekkaan.


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.