Avainsana-arkisto: Kotona

Kissan kanssa kotona

Hei kaikki! Täällä ollaan, vaikka blogissa onkin ollut kovin hiljaista. Täällä on myös Kissa, ja välillä me ehdimme jopa loikoilla yhdessä soffalla :)

Noita hetkiä on tosi ollut hyvin, hyvin harvassa tämän kesän ja alkusyksyn aikana. Enimmäkseen olen kiirehtinyt paikasta toiseen tehden sitä, tätä ja tuota ja lähinnä työasioita.

Nyt olen tainnut viettää ensimmäisen vapaan viikonlopun Helsingissä sitten …huhtikuun? Voisikohan siitä olla niin pitkä aika?

Poolo – GAP
Farkut – Only
Nahkavyöt – Jyväskylästä, jostain laukkuliikkeestä


Taas kaupungissa


Freelancerina en olekaan viettänyt luvallista lomaa vuosikausiin. Nyt olen kuitenkin taas kaupungissa ja palannut töihin, hip hei!

Mutta täälläkin voi vielä nauttia auringosta ja lämmöstä, ainakin viikonloppuisin.

Sohvan nurkassa on vaan koko asunnon kaunein valo. Ehkä kannan koko sohvan naapuriin tai sisäpihalle, jotta saan valokuvausrauhan tuohon kulmaan asuntoa. Tai sitten opettelen käyttämään salamaa.

Mekko – itse tehty


Tärkeysjärjestyksessä

Kotini on päättymättömässä tavaroiden järjestely- ja logistiikkaprosessoinnissa. Kotiin, harrastuksiin ja työhön liittyvää esineistöä kerääntyy salakavalasti aina lisää, mutta kodin asuinneliöt eivät lisäänny samassa tahdissa.

Siispä noin kerran vuodessa käyn toiviomatkalla säilytyslaatikoiden luvatussa megamarketissa eli Ikeassa.

Lauantaina ostin ison kasan itse koottavia kannellisia pahvilaatikoita, muutaman parin kengänlepuuttajia, pukupusseja ja bonuksena tämän hurjan näppärän Godmorgon-lokerikon meikkejä varten.

Jonka tarpeellisuudesta en tiennyt mitään, ennen kuin olin lukenut Charin blogista miten hieno keksintö se onkaan.

Mitäpä siitä, että lokerikko on liian iso mahtuakseen kylppäriini… Ehkä seuraavassa asunnossa joskus sillekin löytyy sopiva paikka. Nyt se muuttaa toistaiseksi vaatehuoneeseen.


Sydämen asialla

Ihanaa Ystävänpäivää te kaikki muruset!

Tänään olen itselleni sydämellinen = laiskottelen ystävänpäivän kunniaksi. Jätän tanssitunnit väliin ja jään kotiin sohvalle.

Tästä uudesta teepannustani on tullut jo kyselyjä: että toimiiko se edes. Hyvin toimii, ja oma teehetki on nyt ihan eri juttu kuin ennen sillä tylsällä, vanhalla metallikylkisellä olevinaan-modernia-designia-keittimellä. Pienistä asioista voi tulla iloiseksi, kun sellaiset vain malttaa arjen keskellä huomata.


Joulufanaatikko stailaa

Pystytä joulukuusi kylpyhuoneeseen. Ja muutama koristepallo, ja vähän jouluvaloja, ja ja ja…

Viime vuonna koristelin itselleni joulukylppärin jo marraskuussa.

Tänä vuonna olen ollut maltillisempi, vain pari isoa kulhoa joulupallosia pöydillä ja yksi ikkunalauta täynnä somisteeksi tehtyjä joulupaketteja.

Yksi syy maltillisuuteen on kissaneiti Varpu, joka tykkää vieritellä kaikki tassujen ulottuvilla olevat joulukoristeet sohvan alle. Ihana otus.

Mutta joulu, kohta se tulee! Joulu, lepo, ruoka, kirja, päivänokoset viltin alla…


Palaneen käryä

Verkkosukkahousut ja halogeenivalaisin eivät sovi yhteen. Että kun niitä vaatekappaleitaan ripottelee pitkin asuntoa, ei sukkahousuja kannata jättää ainakaan halogeenin päälle.

Siitä syntyy vaan savua, koko asunnon läpi leijuvaa palaneen muovin käryä ja pilalle mennyt valaisin. Ja verkkoon aika iso reikä…


Tällä kertaa selvisin säikähdyksellä, toivottavasti tästäkin jotain taas opin enkä tee samaa erhettä toiste.

Taidan silti tarkistaa kotivakuutukseni sisällön…

 


Reason to remember

Olin tänä aamuna maalla. Näissä maisemissa, joista otin tämän huisin aamumaiseman viime vuonna, 22.12.2009!

Illalla muistin, että tänään oli talvisodan alkamisen 71. muistopäivä. Aika huonosti se taidettiin Suomessa ylipäätään muistaa, eihän ollut edes pyöreä “merkkipäivä” tällä kertaa.

Muistopäivän kunniaksi luin jälleen kerran mummoni kirjoituksen siitä yöstä, jolloin hän joutui ensimmäisen kerran lähtemään pitkälle pakolaismatkalle sodan alta pois kohti Sisä-Suomea. Talvipakkasessa yllä kaksi leninkiä, paksu puolihame, paksut sukat, matkatavaroina yksi olkalaukku . Ja 2-vuotias nukkuva lapsi.

Miten harvoin sitä muistaakaan, että itse on päässyt kaikesta tähänastisessa elämässään aika helpolla.


Siivouspäivä = karkkipäivä

Kun siivotaan, kissa tekee pesän keskelle kaaosta. Patjan välissä on luola, ja sinne viedään myös saaliit ja arvoesineet (karkki). Yhden siivouspäivä on toisen karkkipäivä.

Ihanaista viikonloppua teille kaikille
toivottaa Varpu ja sen palvelija
!

PS. Olin muuten keskiviikkona syksyni ensimmäisissä pikkujouluissa. Lauantaina on luvassa Sairaala-teemaiset naamiaisbileet, ja ensi viikolla taas pikkujouluja. Ai niin ja välissä myös yksi Barcelonan-matka. Kaikenlaista hässäkkää :)


Perjantai ja vapaalle

Viikonloppu alkakoon!

Varpu aloitti jo omansa. Rakkaimmat lelut x 10.

Yritä sitten tällaisen tättähäärän kanssa kuvata mitään järkevää (lue: kuvia omista vaatteista…)


Cosy Black

Mikä teidän mielestänne on se väri sisustuksessa juuri nyt?

Minulle ja kovin monelle muullekin se väri on musta. En ole siis kovin yksilöllinen tehostevärin valinnassa, mutta mitäpä siitä.


Mustat väripilkut olohuoneessa ovat toivon mukaan lähtölaskentaa kodin uudistukselle, jota olen kaivannut jo-aivan-liian-kauan ja joka toivottavasti tämän syksyn aikana toteutuu.


Tämän valaisimen ostin oikeastaan mökille, mutta olkoon nyt vaihtelun vuoksi vähän aikaa kaupunkikodissa.

Ja joulupallohamsteri osti taas vaihteeksi rasiallisen joulupalloja, kun olivat niin söpöjä.

Kuulasta viikonloppua teille muruset!

A-kirjain – Stockmann
Postileimatyyny – Day birger et Mikkelsen
Beige laskoskoristetyyny – Sokos
Joulupallot – Day Birger et Mikkelsen
Kolmijalkavalaisin – Ellos
Lampunvarjostin – Pentik
Flokkipintainen pöytävalaisin – vanha juttu


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.