Avainsana-arkisto: Sisustus

Tärkeysjärjestyksessä

Kotini on päättymättömässä tavaroiden järjestely- ja logistiikkaprosessoinnissa. Kotiin, harrastuksiin ja työhön liittyvää esineistöä kerääntyy salakavalasti aina lisää, mutta kodin asuinneliöt eivät lisäänny samassa tahdissa.

Siispä noin kerran vuodessa käyn toiviomatkalla säilytyslaatikoiden luvatussa megamarketissa eli Ikeassa.

Lauantaina ostin ison kasan itse koottavia kannellisia pahvilaatikoita, muutaman parin kengänlepuuttajia, pukupusseja ja bonuksena tämän hurjan näppärän Godmorgon-lokerikon meikkejä varten.

Jonka tarpeellisuudesta en tiennyt mitään, ennen kuin olin lukenut Charin blogista miten hieno keksintö se onkaan.

Mitäpä siitä, että lokerikko on liian iso mahtuakseen kylppäriini… Ehkä seuraavassa asunnossa joskus sillekin löytyy sopiva paikka. Nyt se muuttaa toistaiseksi vaatehuoneeseen.


Talviunilla


Sisustusprojektini on ollut talviunilla. Pakkasen ja hurjien luminietosten keskellä uinuva kesämökkini näyttää kuitenkin selvinneen talvesta ihan hyvin.

Pari uutta valurautanaulakkoa on ilmestynyt mökille odottamaan sopivaa ripustuspaikkaa. (Huomautus itselleni: älä osta niitä enää lisää, määrä alkaa olla jo melkoinen)

Hiiriä on käynyt keittiössä, makuuhuoneisiin niillä ei enää ole pääsyä. Loputkin hiirenkolot aion tukkia kesään mennessä. Millä, en tiedä vielä.

Keittiön välitilaan olen vihdoin ostanut pari rullaa tapettia. Ne kiinnitän seinään, kunhan kevät etenee.

Voi kesä! Tulisitpa jo pian, että minäkin pääsen taas viettämään huvilaelämää.


Sydämen asialla

Ihanaa Ystävänpäivää te kaikki muruset!

Tänään olen itselleni sydämellinen = laiskottelen ystävänpäivän kunniaksi. Jätän tanssitunnit väliin ja jään kotiin sohvalle.

Tästä uudesta teepannustani on tullut jo kyselyjä: että toimiiko se edes. Hyvin toimii, ja oma teehetki on nyt ihan eri juttu kuin ennen sillä tylsällä, vanhalla metallikylkisellä olevinaan-modernia-designia-keittimellä. Pienistä asioista voi tulla iloiseksi, kun sellaiset vain malttaa arjen keskellä huomata.


Kuppi teetä?

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tai tavallaan on. Joulupukki toi ihanan yllätyslahjan, vedenkeittimen joka on samalla supersöpö keraaminen teekannu! (Näitä saa ainakin Verkkokaupasta)

En edes muistanut, että olen joskus maininnut että moisen tahtoisin kesämökille. Vaan Pukki muisti.

Ja teetä. Sekä Kartio-laseja ja Vihreitä kuulia. Kiitos Pukki, olet kiva!


Joulufanaatikko stailaa

Pystytä joulukuusi kylpyhuoneeseen. Ja muutama koristepallo, ja vähän jouluvaloja, ja ja ja…

Viime vuonna koristelin itselleni joulukylppärin jo marraskuussa.

Tänä vuonna olen ollut maltillisempi, vain pari isoa kulhoa joulupallosia pöydillä ja yksi ikkunalauta täynnä somisteeksi tehtyjä joulupaketteja.

Yksi syy maltillisuuteen on kissaneiti Varpu, joka tykkää vieritellä kaikki tassujen ulottuvilla olevat joulukoristeet sohvan alle. Ihana otus.

Mutta joulu, kohta se tulee! Joulu, lepo, ruoka, kirja, päivänokoset viltin alla…


X-Mas Collection

Joulupallohamsteri löysi uusia pallosia säilöttäväksi talvivarastoon.

Ja hopeinen helmiketju, sekin on joulukoristetta mutta toin ne Barcelonasta tulevaa sambakostyymiä varten.

Rannerengas tarttui myös mukaan Barcelonasta, jostakin rihkamaliikkeestä Ramblan poikittaiskadulta.

Ruudullinen – Barcelonasta
Sininen – Stockmann


Cosy Black

Mikä teidän mielestänne on se väri sisustuksessa juuri nyt?

Minulle ja kovin monelle muullekin se väri on musta. En ole siis kovin yksilöllinen tehostevärin valinnassa, mutta mitäpä siitä.


Mustat väripilkut olohuoneessa ovat toivon mukaan lähtölaskentaa kodin uudistukselle, jota olen kaivannut jo-aivan-liian-kauan ja joka toivottavasti tämän syksyn aikana toteutuu.


Tämän valaisimen ostin oikeastaan mökille, mutta olkoon nyt vaihtelun vuoksi vähän aikaa kaupunkikodissa.

Ja joulupallohamsteri osti taas vaihteeksi rasiallisen joulupalloja, kun olivat niin söpöjä.

Kuulasta viikonloppua teille muruset!

A-kirjain – Stockmann
Postileimatyyny – Day birger et Mikkelsen
Beige laskoskoristetyyny – Sokos
Joulupallot – Day Birger et Mikkelsen
Kolmijalkavalaisin – Ellos
Lampunvarjostin – Pentik
Flokkipintainen pöytävalaisin – vanha juttu


Prinsessa lasin alla

Muistoksi Tukholmasta toin kotiin vain kaksi lasinalustaa. Kyllä näiden päälle kelpaa huurteisen drinkkilasin laskea ;)

Tätä söpöilyä ja prinsessahattaraa on ilmeisesti saatu seurata teeveestä tänään koko päivä.

Onneksi minä olen ollut suomalaisittain kesämökillä kantamassa tiiliskiviä, tyhjentämässä savuhormia ja kääntämässä maata :)


H&M Home -myymälää odotellessa…

Kävin eilen kurkistamassa H&M Home -syysmallistoa. Oivoi, miten ihastuin taas kaikkeen vaaleanpunaiseen ja höttöiseen!

Pinkin hattaraunelman lisäksi olen aika myyty näille mustavalkoisille jutuille:

Kuulin myös, että H&M home -myymälä avataan Helsinkiin Aleksanterinkadulle elokuussa. Ette arvaa, kuka lähtee silloin ostoksille… ;)


Alennushuumassa

Nyt minullakin on ne samat kuin puolella suomalaisista…

…ja arvatkaapa mistä kävin ostamassa? Kaksi Pentikin lampunjalkaa, Hulluilta päiviltä.

Stockmannin Hullut Päivät saavat taas päät pyörälle Helsingissä. Kerros toisensa jälkeen Stokkalla pyörii uupuneita tätejä, jotka raahaavat käsissään keltaisia muovikasseja täynnä kaikenlaista mitä sai nyt todella edullisesti. Ja minä sain nämä: ovh 39 euroa kpl – nyt vain 19,90 ;)


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.