Jokaisen muotitalon takana on …kangasvalmistaja

Vivienne Westwood Fall 09, ready-to-wear

Mikä yhdistää Chanelia, Gaultieria, Valentinoa ja Lagerfeldia? Sama kangasvalmistaja, Jakob Schlaepfer.

Goudenov-kangas, johon strassit on käsin kiinnitetty,
noin 2000 €/m2

Kuten Schlaepferin taiteellinen johtaja Michele Rondelli asian totesi helsinkiläisille toimittajille tänä aamuna: Aina silloin tällöin jokin haute couture -luomus nousee erityisesti esille koska siinä käytetty kangas on niin ainutlaatuinen ja näyttävä. Tällaista sattuu meidänkin kankaillemme vuosittain.

Georges Chakra Fall 09, Haute Couture

Itävallassa suunnitellaan ja valmistetaan niin uskomattomia kankaita, etten tiennyt niiden olemassaolosta mitään. Paitsi suuret muotitalot, myös sisustusarkkitehdit pitävät kankaista, joilla voi luoda näyttävän katseenvangitsijan hotellin vastaanottoon tai ravintolan seinälle.

Edellisen puvun helmaa koristava kangas,
joka voitti myös designpalkinnon syyskuussa 2009.

En yleensä menetä sydäntäni tällä tavoin jossakin lehdistötilaisuudessa esiteltäviin tuotteisiin – mutta kun pitelen käsissäni kaikkia niitä materiaaleja: maailman kevyintä kangasta jossa on metallilaminointi, molemmin puolin erinäköistä brokadia, kuviopoltettua pitsiä, kangasta joka on peitetty höyhenillä, väriä vaihtavilla paljeteilla, strasseilla, vaahtomuovikuutioilla… Ei voinut kuin huokaista syvään. Moneen kertaan.

Josep Font Fall 09, Haute Couture

Tämä kaikki tuli koettua keskiviikkoaamun alkajaisiksi Vallila Interiörin aamiaisella, jossa kankaita esitteli tuo kohtelias, komea ja kaikille naisille tasapuolisesti hymyilevä taiteellinen johtaja mr. Rondelli.

Ja miksikö? Jakob Schlaepferin kankaita käyttävät kaikki suuret muotitalot, mutta kodin decór-mallistoa saa myös Vallila Interiörin kautta Suomessa.

Girlie Tech

Haaveilen valkoisesta työpöydästä. Kaikki tarpeisto pöydällä olisi tietenkin kaunista ja järjestyksessä. Kaikki työpapaeritkin mieluiten kokoa A4 ja valkoisia. Alati teroitetut lyijiykynät (pinnaltaan valkoiset) odottaisivat siistissä rivissä valkoisen näppäimistön vieressä. Pöydän kulmalla on aina tuoreita kukkia…

Todellisuus tähän verrattuna on jotain horror-elokuvaa. Mutta pienin askelin edeten, ehkä jonakin päivänä haaveeni täydellisestä työpisteestä toteutuu :)

Kirjoittamisen taito.

Hyvä Laura! Sukelsin heti googlen loputtomaan tietomaailmaan, kun kuulin uutisesta: eilen julkistettiin Aikakauslehtikilpailun 2008 voittajat. Vuoden kirjoittava toimittaja on titteli, jonka saadakseen täytyy oikeasti olla tosihyvä toimittaja. Tällä kertaa se tosihyvä on Laura Mattila, Oliviasta.

Laura on opiskelukaverini – ja se sai minut pysähtymään: ollaanko nyt jo aikuisia ja oikeita työntekijöitä? Pitäisikö sitä jo osata kirjoittaa täydellisesti? Opiskeluajat ja työharjoittelut ovat jo aika kaukana takana, edessä kirjoittamista ehkä vuosikymmeniä.

Olen iloinen Lauran puolesta. Ja kateellinen. Lauran tapa kirjoittaa on nimittäin aika huikea. Se, että tekstiin tavoittaa yhtä aikaa kirjoittajan oman äänen ja vielä sen haastateltavankin. Kuin istuisi vieressä kuuntelemassa keskustelua.

En muista kertaakaan kuulleeni, että toimittajan työ ei olisi oikeaa työntekoa. En tiedä onko se: istutaan koneen ääressä ja kirjoitetaan. Käydään tapaamassa uusia ihmisiä ja kirjoitetaan lisää. Kysellään, jutellaan, juodaan kahvia, ja taas kirjoitetaan.

Isäni aina ihmettelee, miten uusia aiheita voi aina keksiä lisää. Eikö ne kirjoittamisen aiheet jo lopu?

Omat taitonsa, vahvuudet ja heikkoudet, oppii pikku hiljaa tuntemaan. Tietää millaisen jutun kirjoittaa suvereenisti, ja millaisen tekstin kanssa joutuu painimaan pidempään. Joku kysyi minulta pari päivää sitten, mitä haluaisin tehdä isona. En osannut vastata, mutta luulen että se liittyy kirjoittamiseen.

Ylimmän kuvan keltaiset kengät ovat muuten nyt myynnissä Biancossa. Mutta eivät taida kelvata minulle: avoin kärki rajaa niiden käytettävyyttä aika paljon. Ja mustikansiniset Espritin avokkaat löytyvät vielä yhdestä liikkeestä, mutta sen värisiä en tarvitse… Vieläköhän maltan jättää nekin ostamatta? En enää muista mistä punainen kenkä on peräisin. Mutta sekin olisi kovin kiva.

Kun piti tehdä jotain tärkeää, lähdin ostoksille

Näitä kahta päivää ei voi oikeastaan edes sanoa viikonlopuksi. Viikolla kesken jääneet työni olisi saatava valmiiksi. Tätä on “vapaan” työntekijän vapaus: jätä kaikki viime tippaan ja valvo vaikka kellon ympäri sitten kun on lopulta hirveä kiire.

Huomaa söpöläisten puhki kaluamat pensaat taustalla…

Koska ulkona härnäsi aurinko ja on sentään lauantai, lähdin kesken töiden ulos. Kuvasin auringossa lämmitteleviä citypupuja kaupunginteatterin kupeessa ja kesyjä varpusia kasvitieteellisessä puutarhassa. Kuvatessa tuli kylmä ja meninkin siitä sujuvasti ostoksille.

Kotiin lähti pala kangasta johon ihastuin ensinäkemältä: vanhoja postikortteja printattuna puuvillakankaalle! Voiko nostalgisempaa olla. Kuosi on liian kirjava suurella pinnalla, joten ompelen kankaasta pari sohvatyynyä ja ehkä kesäkassin. Kesäkäsilaukkua varten olenkin kivat bambusangat ostanut jo vuonna 0 ennen ajanlaskun aloittamista…

Vaatteiden osalta tänään ei ollut mitään uutta. Mustan ja harmaan linjalla edelleen. Ehkä ensi viikolla vaihdan jo väriä?