Avainsana-arkisto: Valokuvaus

Vapaapäivä!

24_1_2013

Vapaapäivinä yritän vähän ulkoilla (paitsi silloin jos laiskottaa ja väsyttää liikaa). Vapaapäivänä myös kamera kulkee yleensä mukana siellä missä minäkin, arkena kun kuvaamiselle ei oikein meinaa löytyä aikaa tai paikkaa.

Tässä niitä molempia; kävin liukastelemassa jäisellä merenrannalla. Jäätä oli siinä mantereen puolella, ei tarvinnut edes meren puolelle mennä. Ja testasin sen jälkeen uutta pikkuista softboxia. Sivistyneesti.

24_1_2013_2

Ja nuo huopikkaat ovat edelleen ihan parhaat pakkaspäivän kengät, ei palele varpaat vaikka mittarissa olisi mitä!

En siivonnut kuvaa varten, en malttanut kun piti vain äkkiä päästä kokeilemaan millaista valoa softboxilla saisi.

Ihanaa viikonloppua teille kaikille :)


Joulukatu

1_12_2012

Olin eilen pitkästä aikaa kävelyllä Helsingin ytimessä. Katselin niskat vinossa jouluvaloja, ihmettelin miksi Espan puistossa vain neljä puuta oli valaistu jouluvaloin ja muut olivat alastomia, väistelin turisteja ja ihastelin joulumarkkinakojujen uutta sijaintipaikkaa (Vanhan ylioppilastalon ympärillä).

Seuraavalla kerralla pitäisi kutsua seuraksi myös kameran jalusta, jotta voisin kunnolla kuvailla näidenkin jouluvalojen välkettä. Ja neopreenikäsineet, sillä paljain käsin metallirunkoinen kamera jäädyttää sormet alta pienimmän aikayksikön. Viime talvena kokeilin, tänä vuonna en halua kokea enää samaa.

Ihanaa ensimmäistä adventtia siis teille kaikille!


Valokuvaamisesta.

Facebook-kaverini saavat nykyisin “nauttia” valokuvaamisestani paljon enemmän kuin te blogini seuraajat.

Facebookiin kuvan lataaminen käy näppärästi siinä muun facettelun ohella parilla klikkauksella, kun taas tämä 1,5-vuotias miniläppärini on nykyisin niin hidas ja alituiseen jumittava, että blogitouhut ovat osin senkin vuoksi jääneet vähemmälle. Odotan uutta konetta, jonka myötä varmaan blogissakin taas kuvia alkaa näkyä useammin.

Valokuvausharrastukseni sen sijaan on edennyt omalla painollaan, ja kovalevyn kuvakansiot täyttyvät yksi toisensa jälkeen.

Ja pikku hiljaa alan olla valmis myöntämään, että tässäkin lajissa harjoittelu on ainoa keino harjaantua. Olen treenannut enimmäkseen kukkien, pikkuötököiden ja sen sellaisten, melko kärsivällisten mallien kanssa, mutta henkilökuvaus on listallani varmasti seuraavana. Tähän saakka olen kuvaillut lähinnä itseäni tätä blogia varten, ja kuvaamisessa on tärkeintä ollut se että osun itse suunnilleen keskelle kuvaa. ;)

Loppiaisen tienoilla testailin uutta heijastavaa sateenvarjoani mökillä, ja yhdestä kuvakansiosta löysin tämänkin koeotoksen.


Talvilomalla.

-Virallinen joulupotretti 2011-

Heipähei!

Vietän harvinaista ja pitkää (3 viikkoa!!) lomaa, pääosin mökillä metsän keskellä. Se tuntuu olevan tervetullutta, enkä vielä yhtään kaipaa kaupunkiin.

Uusivuosi vaihtuu kuitenkin Helsingissä, ystävien parissa – sitten palaan vielä hetkeksi tänne maaseudun rauhaan.

Kuva kertonee, mitä olen muun muassa lomallani puuhaillut. Kamera, tietokone… mitäpä muuta sitä mökillä tarvitsee? ;)


Taas kaupungissa


Freelancerina en olekaan viettänyt luvallista lomaa vuosikausiin. Nyt olen kuitenkin taas kaupungissa ja palannut töihin, hip hei!

Mutta täälläkin voi vielä nauttia auringosta ja lämmöstä, ainakin viikonloppuisin.

Sohvan nurkassa on vaan koko asunnon kaunein valo. Ehkä kannan koko sohvan naapuriin tai sisäpihalle, jotta saan valokuvausrauhan tuohon kulmaan asuntoa. Tai sitten opettelen käyttämään salamaa.

Mekko – itse tehty


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.