Avainsanat

Kirjat ovat paras pakoreitti todellisuudesta. Tehokkaampi ja varmempi kuin elokuvat, sanoisin.

Viime aikoina olen saanut avata paljon uusia ovia kirjoista. Kiitos siitä, kirjat ja kirjailijat.

Dostojevskin lainasin kesän alkupuolella. Idiootin teksti on niin täyteläistä, että keskimäärin 20 sivun jälkeen nukahdin. Toistuvasti. Mutta lopulta sain kirjan päätökseen, ja ehkä joskus palaan Dostojevskeihin sivistämismielessä uudelleen :)

Uusi tuttavuus oli myös Philippe Claudel: kaksi yhteen soittoon lukemaani romaania eli Harmaat sielut ja Varjojen raportti (Brodeck’s Report, kehnossa kuvassa yllä) pysäyttivät. Melkoisia järkäleitä sisällöltään, vaikka sivumäärä ei kovin suuri ollutkaan.

…ja ne Potterit. Talven, kevään ja alkukesän luin läpi koko Harry Potter -sarjan, ja oli aika pöllämystynyt olo kun viimeinen kirja päättyi. Olipa hyvä, että sain lukea nämäkin.

Eilen luin loppuun kirjan Rukous Katarzyna Horowitzille. Huh mikä pieni suuri matka!

Ja nyt aloitin juuri romaanin Kirjavaras. Taidan myös palata lukemaan uudelleen kirjan Kotimme Auswitch, ja ehkä myös sarjakuvaromaanin Maus. Näissä kaikissa aihepiiri on sama. Ja sitä paitsi: Rukous Katarzyna Horowitzille sekä Kotimme Auswitch sivuavat vieläpä samaa, todellisuuteen pohjautuvaa päähenkilöä… how interesting is that?

Lukeminen on kuulkaa hieno harrastus.

Mutta huomenna lähden pelaaman jalkapalloa Tampereelle. Toivottakaapa onnea! :)

Kaksi viimeistä kuvaa on lainattu täältä ja täältä. Sorry vaan ja kiitos jälkimmäiselle, en löytänyt itse ottamaani kuvaa joten lainasin vanhasta blogistasi ;)

Mainokset