Avainsanat

, , ,

25_12_2012_3

Niin monesti saan kuulla saman virren: ”Mä niin vihaan talvea!”

En jaksa yleensä väittää vastaan, mutta jos hetken miettisi mitä on aamulla pukenut ylleen… ei ihme jos paleltaa. Eikä sitten ihme, jos talvikin vihastuttaa.

Mutta eihän me niin modernissa yhteiskunnassa eletä, että olisimme jo unohtaneet että sehän on luonto joka säätelee monta asiaa. Ja me ihmiset mukaudutaan siihen, kaikkialla maailmassa, kuten kaikki ovat tehneet meitä ennen: talvi = pakkasta = kylmä = lämpimät vaatteet = hyvä olla.

25_12_2012

Näyttää ehkä siltä, että tässä on minun matkalaukkuni sisältö viikon ajalta. Mutta eipä aliarvioida. Tässä on yhden ulkoilukerran vaatteet. :)

25_12_2

Aatonaattona pakkasta oli -25 C. Minä pukeuduin, nappasin kameran mukaan ja lähdin kuvaamaan lumista maisemaa. Viivyin ulkona reilun tunnin: kahlasin polvia myöten lumessa, makasin kinoksissa välillä selälläni, milloin vatsallani, kun etsin hyvää kuvakulmaa. Eikä ollut sekuntiakaan kylmä.

Ehkä oma hyvä oloni heijastui myös kameraan, joka ei ollut pakkasesta moksiskaan. Ei edes akku kulunut loppuun, kuten se usein tekee kylmässä.

25_12_2012_4

Ehkä en tässä asussa saa vuoden muotibloggaajan tyylipalkintoa, mutta en tiedä miksi pitäisikään. Lande Looksiin ehkä kelpaisin ;)

Pakkasessa yllä:
Sukat
Polvimittaiset villasukat (100% villaa)
Säärystimet
Legginsit
Toppahousut
Huopikkaat (100% villaa)
Trikootoppi
Pitkähihainen trikootoppi
T-paita
Teddyvuorinen huppari
Villapaita (100% villaa)
Toppatakki
Kaulahuivi
Toinen kaulahuivi (100% villaa)
Sormikkaat
Lapaset
Toiset lapaset
Kettuhattu *)  

Kun katselin tuota vaatekasaa, huomasin myös toisen tärkeän seikan. Villaiset vaatekappaleet, turkishattu, toppa-asu ja lapaset ovat kaikki hyvin vanhoja. Eli kestäviä. Eli ekologisia. Toppahousut ja takki ovat vain vuoden 1996 tienoilta, huopikkaat ehkä 1960-luvulta, hattu 1970-luvulta, päällimmäiset lapaset itse kutomani vuoden 1990 kieppeillä… Tähän haluaisin pyrkiä jatkossakin, vaatteisiin jotka kestävät aikaa ja koiperhosia, ja jättää pikku hiljaa hyvästejä kertakäyttöiselle kulutukselle.

*) Kettu on isäni metsästämä joskus 1970-luvulla, ja hattu teetetty isosiskolleni kun hän oli muutaman vuoden ikäinen 1970-luvun lopulla – en osaa sanoa, miten ihmeessä hattu mahtuu minun päähäni edelleen, mutta koska mahtuu, käytän sitä kovimmilla pakkasilla hyvillä mielin. No okei, en Helsingissä. Mutta täällä maalla kylläkin.

Advertisements